Petteri Koponen:”Arizona voi mennä pitkälle”

Barcelonan ja Susijengin tähtipelaaja Petteri Koponen seuraa ilolla Lauri Markkasen otteita Yhdysvaltain yliopistosarjassa. Koposen arvion mukaan menestyskulku ei jää vain konferenssitasolle.
– Arizona oli vakuuttava omassa konferenssissaan. He voivat edetä pitkälle – ainakin kahdeksan parhaan joukkoon heillä on hyvät mahdollisuudet. Ja jo sekin olisi kova saavutus, Koponen sanoo.
– Tuossa vaiheessa peli on raakaa. Se on yksi tappio ja pelit loppuvat siihen. Se on pienestä kiinni, mutta molempiin suuntiin.
Markkasen otteet ilahduttavat ”vanhempaa valtiomiestä”.
– Lauri on näyttänyt jo tulokaskaudellaan siellä, minkä luokan pelaaja hän on. Hänen menestyksensä on hieno juttu suomalaiselle koripallolle ja Susijengille. Veikkaan, että kauden parhaat pelit ovat vasta edessä.
Euroopan huipulla Koposen edustama Barcelona koki viime hetkien tappion Espanjan sarjan kärkiottelussa Real Madridia vastaan. Barcelona kukistui Realin viime hetken korilla.
– Nyt oli tuurikin meitä vastaan. Tulimme lopussa rinnalle ja ohi, mutta sitten he tekivät ihan viime hetkillä vähän onnekkaan korin. Tappio oli kirvelevä, Koponen myönsi.
– Mutta samalla ottelu Realia vastaan vieraskentällä kertoi meille, että me voimme tehdä tässä sarjassa mitä vaan. Ei täältä kovempaa tule vastaan kuin Real Madridissa ja olisimme tuon pelin voineet hyvin voittaa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jacob Grandison pelaa jatkossa Ranskan pääsarjassa
- Saksa liian vahva EM-välierässä
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Susijengille kylmää kyytiä
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Saksa liian vahva EM-välierässä
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Susijengi haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin
- Susijengille kylmää kyytiä
- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa