Petteri Koponen: ”Odotan jo innolla Müncheniin muuttoa”
Kuva: Juha Tamminen
Bayern München julkaisi tiistaina Petteri Koposen kolmevuotisen sopimuksen.
Bayern lunasti mestaruutensa myötä paikkansa Euroliigaan kaudeksi 2018-19, ja Euroliiga jakoi lisätunnustusta münchenilaisille jakamalla joukkueelle villin kortin sarjaan myös vuosiksi 2019-21.
– Olin sikäli hyvissä asemissa, että minulla oli seuravaihtoehtoja, joista valita. Bayernin paketti veti kuitenkin pisimmän korren. Bayern pyrkii seuraavan kolmen vuoden aikana Euroopan isojen seurojen joukkoon ja heidän projektinsa vakuutti minut, Koponen kertoo tuoreen pelaajasopimuksen taustoja Koripalloliiton sivuilla.
Bayern on haalinut Koposen lisäksi alkukesän pelaajamarkkinoilla riveihinsä saksalaiset tulevaisuuden lupaukset Robin Amaizen ja Maodo Lo’n sekä kroatialaislaituri Leon Radosevicin. Montenegrolaispäävalmentaja Dejan Radonjicin papereissa Koposelle kaavaillaan suurta roolia kolmivuotisprojektissa.
– Tähänastisten keskustelujen perusteella luottoa löytyy ja niin päävalmentaja kuin managerikin tahtoivat minut Müncheniin, mutta oma arvonsa joukkueelle pitää todistaa treeneissä uudelleen joka päivä, Koponen jatkaa.
– Odotan jo innolla Müncheniin muuttoa ja uutta haastetta.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä