Petteri Koponen lähenee kovaa vauhtia pelikuntoa
Kuva: Juha Tamminen
Susijengi on käyttänyt viimeiset viikot EM-kisakunnon hiomiseen pelaamalla kovia maaotteluita. Yksi on kuitenkin olla poissa parketilta.
Petteri Koponen oli tänä kesänä yli kaksi kuukautta heittokiellossa kuntouttaessaan heittokätensä hermovammaa. Se on yksi syy siihen, miksi sekä Koposen että koko maajoukkueen peli ovat kauempana valmiista kuin aiempien vuosien arvokisojen alla.
Lauantaina Koponen pääsi kuitenkin jo aistimaan tunnelmaa. Hän nimittäin pelasi suljettujen ovien takana Prahassa järjestetyssä harjoitusottelussa Tshekkiä vastaan ja kirjautti onnistumisia.
– Pääsin kentälle ottamaan ensi tuntumaa pelitilanteesta. Se tuntui ihan hyvältä, vaikka tietysti en ole vielä sata prosenttisessa kunnossa, Koponen vahvisti Susijengi.comille.
– Treenasin viime viikolla ja asiat ovat edenneet hyvin ja oikeaan suuntaan. Minulla on vahva usko, että puolentoista viikon päästä kun ollaan lähempänä kisoja, niin olen jo kunnolla avuksi joukkueelle. Fiilikset ovat tällä hetkellä oikein hyvät, hän lisäsi.
Suomi kärsi perjantaina Tshekille 62-83-tappion. VIime lauantaina kaatui Turkki 93-88. Sitä ennen tilille karttui kaksi tappiota Italialle.
– Meillä on vielä tekemistä molemmissa päissä kenttää. Tiettyihin asioihin pitää saada selvyyttä. Tulemme varmasti käymään niitä asioita läpi seuraavan puolentoista viikon aikana. Kisoihin tarvitsemme tasaisuutta, olemme mielestäni kuitenkin hyvällä tiellä.
Suomi kohtaa vielä Venäjän Helsingissä 25.8. ennen EM-kotikisojen avausottelua Ranskaa vastaan 31.8.
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot