Olivier Nkamhoua tehokkaana Bundesliigan suomalaiskohtaamisessa

Olivier Nkamhoua oli kentän kuningas Saksan Bundesliigan tiistai-illan susijengiläisten kohtaamisensa, kun hänen edustamansa Niners Chemnitz peittosi Danny Janssonin valmentaman Heidelbergin pistein 88–77 (44–34).
Ensimmäistä kauttaan Euroopan ammattilaiskentillä pelaava Nkamhoua oli Chemnitzin ykköstykki 16 pisteellään, jonka lisäksi hänen yhdeksän levypalloaan oli voittajien korkein saldo. ”Olli” jakoi myös kaksi koriin johtanutta syöttöä.
Chemnitz karautti johtonsa yli kymmenen pisteen toisen neljänneksen puolivälissä ja johti päätösjakson alussa jo 18 pisteellä. Janssonin Heidelberg ryhmittyi vielä takaa-ajoon ja kavensi loppuminuuteilla eron kuuteen. Chemnitz kuitenkin jääti ottelun upottamalla neljä perättäistä vapaaheittoa.
Bundesliiga-kauden kääntyessä kohti kevättä ovat kaikki liigan suomalaisjoukkueet matkalla pudotuspeleihin. Gordon ja Daniel Herbertin valmentama Bayern München johtaa liigaa 13 voitollaan, Nkamhouan Chemnitz on viidennellä sijalla 11 voitollaan ja Janssonin Heidelberg seitsemäntenä kymmenellä voitollaan.
Lähde: Basket.fi
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jacob Grandison pelaa jatkossa Ranskan pääsarjassa
- Saksa liian vahva EM-välierässä
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Susijengille kylmää kyytiä

- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa