Naarassusien taistelu ei riittänyt

Naarassudet pisti EM-vakiokävijä Liettuan tiukoille Hyvinkään Martinhallissa pelatussa maaottelussa. Suomi ja Liettua taistelivat rinta rinnan aivan pelin loppumetreille asti, mutta monissa liemissä keitetty Liettua onnistui ottamaan rutiininomaisen 69-76 (30-33) -voiton. Suomi ja Liettua kohtaavat uudestaan Martinhallissa kello 17.30.
Naarassudet pisti kunnolla vastaan isokokoista ja fyysistä Liettuaa vastaan, vaikka kokonaisuudessaan liettualaiset veivät levypallokamppailun 33-51 ja rynnivät peräti 23 hyökkäyslevypalloa. Suomi kompensoi pitämällä pallosta huolta mallikkaasti suurimman osan pelistä, sortuen vain 13 menetykseen.
Vieraat pitivät tahtipuikkoa käsissään läpi ensimmäisen puoliajan, mutta Suomen vahvan kolmannen neljänneksen aikana kotijoukkue nousi jopa ohitse, mutta Liettua kykeni viemään pelin päätösneljännekselle tasalukemissa 50-50.
Viimeisen viiden minuutin aikana jatkuva painiminen ja liettualaisten pallolliseen asettama paine väsytti sekä Naarassusien jalat että pään. Liettua nappasi johtoaseman, mutta vielä minuutti ennen loppusummeria Suomi nousi kolmen pisteen 67-70 päähän Taru Tuukkasen korilla. Liettuan hyökkäyslevypallon jälkeinen kakkonen ja tarkka vapaaheittotyöskentely varmistivat kuitenkin voiton vieraille.
– Väsymys painoi ja vastustaja käytti sumeilematta meidän virheet hyväkseen. Liettua hoiti voiton rutiinilla, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kiteyttää Koripalloliiton sivuilla.
– Nyt oli rytinää ja pelasimme todella vauhdikasta kansainvälistä koripalloa. Suurimman osan ottelusta pystyimme vastaamaan Liettuan kovuuteen ja jopa kokoon, vaikka levypallopelissä olikin ongelmia, Salminen sanoo.
– Totta kai olisi mukavampi voittaa, mutta tärkeintä on, että menimme asioissa eteenpäin. Pelasimme rohkeasti, liikutimme palloa ja saimme vastapalloon laadukkaita heittoja, Salminen painottaa.
Suomen pistekuningatar oli ajoittain pysäyttämätön Annika Holopainen, jonka illan saldo oli 19 pistettä ja 7 levypalloa. Anissa Pounds (6/0) pelasi jälleen oivasti maajoukkuepaidassa, kuten myös Sofia Rajala, joka heitti 7 pistettä ja jakoi 5 syöttöä.
Holopaisen lisäksi pistetaakkaa harteilleen ottivat alati loistava Taru Tuukkanen (14/7/3 torjuntaa) ja Roosa Lehtoranta (13/1). Liettuan pistekärki oli Santa Okockyte (23/2/5 syöttöä).
Suomi kohtaa Liettuan uudestaan Martinhallissa torstaina 10.8. kello 17.30.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Suomalaiskaksikko pääsi pokaalin nostoon
- Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Saksan mestareissa
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Lassi Tuovi apuvalmentajaksi Euroliiga-joukkue Virtus Bolognaan
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Saksan mestareissa
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin