Miro Little sai hienon kutsun

Maailman parhaiden lukioikäisten pelaajien vuosittaisessa katselmuksessa, Nike Hoop Summitissa, nähdään tänä keväänä suomalaisväriä ensimmäistä kertaa kuuteentoista vuoteen, kun Tampereen Pyrinnön kasvatti ja Susijengin nuori komeetta Miro Little, 18, astelee kentälle Team Worldin pelipaidassa.
Vuosittain pelattavassa ottelussa Yhdysvaltain kaksitoista parasta lukioikäistä pelaajaa kohtaa muun maailman kaksitoista parasta lukioikäistä pelaajaa. Tänä vuonna ottelu pelataan lauantaina 8. huhtikuuta Portland Trailblazersin kotiareenalla Moda Centerissä.
Miro Little on ensimmäinen suomalaispelaaja Nike Hoop Summitissa sitten kevään 2007, jolloin Petteri Koponen juoksi kentälle Team Worldin aloitusviisikon pelinrakentajana. Heidän lisäkseen kutsun tapahtumaan ovat saaneet Teemu Rannikko (1999) ja Lauri Markkanen (2016).
Littlen lisäksi Team Worldin joukkueessa on pelaajia Jamaikalta, Nigeriasta, Kanadasta, Senegalista, Ranskasta, Etelä-Sudanista, Kamerunista, Guineasta, Kreikasta ja Australiasta. Yhdysvaltain joukkuetta tähdittävät puolestaan vuoden 2024 NBA-draftin kärkisijoille ennakoidut Isaiah Collier ja Justin Edwards sekä LeBron Jamesin poika Bronny James.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Belgia-ottelun liput myyntiin
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Näin voit hankkia liput MM-kisoihin
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”