Mikael Jantusella jälleen 10 pisteen ilta NCAA:ssa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Utah voitti kauden toisen ottelunsa, kun Mikael Jantunen heitti toistamiseen kymmenen pistettä. Olivier Nkamhoua pelasi taas kauden ensimmäisen ottelunsa Tennesseen avausottelussa.
Jantunen oli aloitusviisikossa, kun Utah nappasi tasapainoisen hyökkäyspelaamisen kautta 59-75 (20-41) -voiton Idaho Statesta. Jantunen sai peliaikaa 30 minuuttia, joiden aikana hän heitti kymmenen pistettä, kaapi neljä levypalloa ja tarjoili kaksi syöttöä.
Nkamhoua ja Tennessee pääsivät ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella pelien makuun, kun Tennessee voitti Coloradon 47-56 (24-31). Nkamhoua heitti kaksi pistettä pelaamassaan yhdeksässä minuutissa.
Andre Gustavsonin edustama Richmond venytti voittoputkensa neljään, kun Richmond kellisti Northern Iowan 68-78 (33-31). Gustavson pelasi vaihdosta 12 minuuttia tilastoiden kolme pistettä, yhden levypallon, syötön ja kaksi riistoa.
Jesper Granlundin edustama Longwood nappasi kauden neljännessä ottelussaan ensimmäisen voittonsa, kun Longwood voitti North Carolina A&T:n 60-77 (24-41). Granlund pelasi viisikossa 31 minuuttia vääntäen tilastoihinsa seitsemän pistettä, viisi levypalloa ja kaksi syöttöä.
Tuukka Jaakkola ja Cal Poly kärsivät 76-69 (33-43) -tappion vahvan toisen puoliajan pelanneelle Santa Claralle. Tuttuun tapaan Jaakkola oli viisikossa keräten tilastosarakkeeseensa yhden pisteen ja viisi levypalloa 28 peliminuutissa.
Teemu Suokas ja Ball State tarvitsivat jatkoajan Northern Illinoisin kaatoon vieraskentällä 79-70 (28-34, 63-63). Suokas pelasi yhdeksän minuuttia pussittaen kolme pistettä.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa