Mieletön menneisyys, vaikea sairaus ja Suomi-linkki – Isaiah Austin debytoi viimein
Kuva: Getty Images
Isaiah Austin pelasi viime viikonloppuna uransa ensimmäisen ottelun ammattilaisena. Miksi se on kiinnostavaa? Austinin tarina on vähän tavallisesta poikkeava.
23-vuotias Austin oli aikoinaan ikäluokkansa lupaavimpia pelaajia koko maailmassa. Kärkipään varausta ennakoitiin kesän 2014 draftissa, mutta sitten nuorukaisella diagnosoitiin Marfanin oireyhtymä.
Terveyskirjaston määritelmän mukaan ”Marfanin oireyhtymä on perinnöllinen sairaus, johon liittyy sydämen ja suurten verisuonten, silmien, luuston ja muiden elinten muutoksia”. Austinin kohdalla sairaus aiheutti muun muassa toisen silmän sokeutumisen.
Mutta mies tuli takaisin.
Marraskuun viimeisenä päivänä Austin sai luvan pelata taas koripalloa. 7. tammikuuta hän allekirjoitti sopimuksen serbialaisen FMP-seuran kanssa. Ensimmäisessä ottelussaan Mornar Baria vastaan Austin merkkautti yhdeksän pistettä ja neljä levypalloa.
Melkoinen tarina, johon kaiken lisäksi sisältyy linkki Suomeen. Austinin isä nimittäin pelasi vuosituhannen vaihteessa Uudenkaupungin Korihaissa. 19 ottelussa syntyi 481 pistettä (keskimäärin 25/peli) ja 183 levypalloa (keskimäärin 10/peli). Austinin setä Isaac taas teki uran NBA:ssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- IL: Susijengin tähti siirtohuhujen keskellä – Euroliigan huippuseura kintereillä
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa