Matti Nuutinen siirtyy Espanjaan
Kuva: Juha Tamminen
Kreikassa, Ranskassa ja Romaniassa pelannut Susijengin puolustuspään dynamo Matti Nuutinen siirtyy tulevaksi kaudeksi Espanjan kakkosliigan CB Oviedoon Roope Ahosen aisapariksi.
Nuutinen pääsee yhdessä Ahosen kanssa Oviedossa herkulliseen asemaan, sillä seura on ilmoittanut tavoitteekseen nousun Euroopan kovimpaan kansalliseen sarjaan, ACB-liigaan, jo vuodeksi 2019-20.
Niin Roope Ahosen kuin Matti Nuutisenkin sopimus on 1+1-vuotinen ja jatkopykälä astuu voimaan, jos Oviedo nousee ACB-liigaan.
– Tarjouksia tuli muutamastikin sarjasta pitkin Eurooppaa, mutta Oviedo oli kaikkein paras paketti oman urani kannalta. Espanjassa pelataan Euroopan kovinta koripalloa ja Espanjan kakkosliigan pelaajat ovat jatkuvassa näyteikkunassa ACB-liigaan, Nuutinen taustoittaa Basket.fin haastattelussa.
Nuutinen pelasi kaksi kautta sitten Ranskan Roannessa toisen Susijengi-pelaajan Antti Kanervon kanssa. Roope Ahonen on Nuutiselle puolestaan tuttu paitsi juniorimaajoukkuevuosilta ja Susijengistä, myös Kreikan pääsarjasta, missä kaksikko pelasi kaudella 2015-16.
– Monta kertaa on ollut lähellä syntyä sopimus, jossa pelaisimme Roopen kanssa samassa joukkueessa. On harvinaislaatuinen tilaisuus päästä samaan joukkueeseen näin tutun kaverin kanssa, joten siitä pitää ottaa kaikki ilo irti, Nuutinen hymyilee.
Suomalaispelaajista aiemmin Oviedossa on pelannut Ville Kaunisto, joka edusti seuraa Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla kaudella 2008-09.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- IL: Susijengin tähti siirtohuhujen keskellä – Euroliigan huippuseura kintereillä
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Awak Kuier vahvassa vireessä Euroliigassa
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa