Loukkaantumiset riivasivat Marius van Andringan kautta
Kuva: Getty Images
Marius van Andringan ensimmäisestä kaudesta ulkomaan kentillä muodostui lähes painajaismainen. Kausi meni penkin alle sekä koronapandemian että van Andringan loukkaantumisten takia.
– Kausi taisi keskeytyä kahdeksan tai yhdeksän kertaa koronapandemian takia. Me olimme viisi kertaa karanteenissa, eli yhteensä 50 päivää. Kokonaisuudessaan kausi oli aika hirveä. Kuuden pelin jälkeen kausi keskeytyi kahdeksi kuukaudeksi ja joukkueestamme kaikki muut paitsi kaksi pelaajaa sairastui koronaan, itse kahdesti viruksen sairastanut van Andringa manaa Koripalloliiton sivuilla.
Lorientin kausi alkoi hyvin ja joukkue taisteli LM1:n kärkisijoista vielä joulutauolle lähdettäessä. Kevätkaudella joukkueen tulokset kuitenkin heikkenivät useiden karanteenien takia. Van Andringa taisteli lähes koko kauden eri loukkaantumisten kanssa ja kausi päättyi lopulta leikkauspöydälle.
– Tämä oli varmasti urani vaikein kausi. Preseason meni vielä hyvin, vaikka putosimme Ranskan cupista ensimmäisellä kierroksella. Omalta kohdaltani pari ensimmäistä peliä tuntui ihan ok, mutta sitten alkoi sama polvi vaivata kuin ennenkin. Yritin pelata muutaman pelin ja sain piikkiä polveen ja kipulääkkeitä. Lopulta polveen piikitettiin myös omaa vertani, muttei siitäkään ollut apua. Vihdoin sain luvan käydä leikkauttamassa polven, van Andringa kertaa kautta.
– Kokonaismaku kaudesta oli tosi tosi huono enkä toivoisi tällaista kenellekään. Yritin pelata loukkaantuneena ja siitä alkoi sitten helvetillinen kierre, joka lähti vyörymään kuin lumipallo. Kun polvi ei ollut kunnossa, niin se sitten heijastui selkään ja se kipeytyi. Nyt vain yritän päästä taas täyteen kuntoon enkä koskaan enää pelaa, jos olen rikki. Joko pääsen täyteen kuntoon ja jatkan uraani, tai jos en pääse, niin sitten en jatka, van Andringa toteaa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen teki paluun tositoimiin – Utah Jazz hävisi
- Koripallon EM-kotikisat toivat Tampereelle 55 miljoonaa euroa
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Lauri Markkanen loisti – Utah haki niukan vierasvoiton Memphisissä