Lauri Markkanen yllättää edelleen myös valmentajansa: ”En edes tiennyt hänen osaavan”

Chicago Bullsin päävalmentaja Fred Hoiberg jakeli ylistyssanoja suomalaispeluristaan tappiollisen Suns-ottelun jälkeen.
Lauri Markkanen laittoi NBA-ennätyksiään uusiksi NBA:ssa pussittamalla 26 pistettä ja repien 13 levypalloa.
– 20-vuotiaaksi kaveriksi, joka on ollut Amerikassa vasta vuoden, hän on kehittynyt todella nopeasti. Laurilla on uskomaton peliäly, ja hän on myös alkanut lisätä hyppyheittoja repertuaariinsa, Hoiberg totesi Chicago Tribune-lehden haastattelussa.
Markkasen tarkkuus kolmen pisteen viivan takaa on jo tuttua kauraa kaikille. Viime yönä Markkanen esitteli kuitenkin taas uusia temppuja ja upotti vaikeita hyppyheittoja vastustajan estelystä huolimatta.
– Lauri tekee yhä asioita, joita en edes tiennyt hänen osaavan, Hoiberg ylisti.
Hoiberg on painottanut jo useassa haastattelussa samaa asiaa, mutta palloja ei vieläkään tunnu menevän tarpeeksi osoitteeseen; Lauri Markkanen, nelostontti.
– Kun Lauri on vapaa, meidän on pelattava pallo hänelle. Hän oli vireessä, saimme vaihdettua puolustajia ja hänellä oli pieni mies edessään – emmekä saaneet hänelle palloa. Heitimme liikaa pakotettuna ja kiireessä, Hoiberg harmitteli.
Seuraavan kerran Markkanen ja Bulls ovat tulessa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ottelussa Los Angeles Lakersia vastaan.
Lauri Markkanen brought some sunshine to the game tonight:
Lähde: Chicago Tribune
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Belgia-ottelun liput myyntiin
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”