Lauri Markkanen menetti pelirytmin: ”En löydä hirveästi positiivista”
Kuva: Getty Images
Chicago Bullsin Lauri Markkanen ei loistanut aivan tuttuun tapaansa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa pelatussa NBA-ottelussa Toronto Raptorsia vastaan.
Bulls hävisi ottelun korilukemin 114-119. Markkanen kirjautti vain 12 pistettä ja kaksi levypalloa. Markkasen pistekeskiarvo on 15,8 ja levypalloja hän on kerännyt 8,2 ottelukohtaisella keskiarvolla.
– En löydä hirveästi positiivista omasta pelistäni. Oli kauden vaikein itselleni. Kaksi nopeaa virhettä vei rytmiä. Ensimmäinen puoliaika oli itseltäni heikko, mutta ei tässä vaiheessa pelin kuulukaan olla täydellistä, Markkanen kommentoi Ilta-Sanomille.
Markkanen sai pelin alussa pari nopeaa virhettä ja joutui istumaan pitkään penkillä.
– Penkillä pitkään istuminen ei pelkästään vie heittorytmiä vaan siinä menee vähän pelirytmikin. Kun aloittaa ottelun heikosti, silloin vain haluaa olla kentällä ja yrittää parantaa, mutta en ansainnut niillä suorituksillani olla kentällä tänään. Ymmärrän, miksi olin alussa penkillä.
Bulls sai aikaan hyvän loppukirin, mutta oli joutunut puoliaikaan mennessä jo tukalaan tappiotilanteeseen.
– Emme ottaneet alussa vastustajalta mitään pois hyökkäyksessä. He tekivät toiseen erään 36 pinnaa, mikä on liian paljon. Tänään oli kyse vain yrittämisestä ja energian saamisesta takaisin. Puhuimme puoliajalla, että meidän pitää ottaa itseämme niskasta kiinni, Markkanen sanoi.
Markkasen ja Bullsin pelit jatkuvat perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa kotiottelulla Indiana Pacersia vastaan.
Lähde: IS
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen kausi vaikuttaa olevan paketissa
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä