Lauri Markkanen kertoi IL:lle kuntosaliharjoittelustaan

NBA:ssa vahvan tulokaskauden Chicago Bullsin riveissä pelannut suomalainen Lauri Markkanen on tehnyt jatkuvasti punttisaliharjoitteita koripallon pelaamisen yhteydessä.
Ennen siirtoa NBA:han Markkanen pelasi Arizonan yliopistojoukkueessa. Siellä kuntosalilla harjoiteltiin enemmän laitteilla, Bullsissa vapailla painoilla.
– Tarkoituksena on, että liikkuvuuteni säilyy. Tunnen, että Arizonassa menin vähän jäykemmäksi, koska teimme enemmän laitteilla, eikä oikeastaan vapailla painoilla mitään. Uskon, että tämä on paljon parempi, Markkanen kertoi Iltalehdelle.
NBA-ammattilaisen kuntosalitreeniin kuuluu yleisiä klassikkoliikkeitä: penkkipunnerrusta, maastavetoa ja kyykkyä. Ohjelmat suunnitellaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Markkanen ei ole juuri maastavetoa tehnyt.
– Meillä on hyvin tasapainotettua, mitä tehdään – on penkkiäkin mukana. Kaudella ei maksimia vedetä, kun on 82 peliä, mutta onhan siellä kiloja.
Salitreenin kautta on tarkoitus saada räjähtävyyttä kentälle. Painoja ei tarvitse miettiä, kun ympärillä pyörivä koneisto miettii asiat valmiiksi.
– En ole edes ajatellut, paljonko on tangossa, kun painot vain laitetaan sinne.
– Kaikissa on aina tekniikka edellä. Ei laiteta liikaa painoja heti. Varmasti olisin pystynyt enemmänkin tekemään. Kyykyssä se (sarjapainot) on sellaista satasen luokkaa. Kesällä varmaan tulee lisää painoja. Penkissäkään ei ole menty ihan maksimiin. Muistan tehneeni Helsingissä satasella, mutta en muista, laitettiinko yli 80:tä kiloa koko kauden aikana.
Kauden aikana pelaajat tekevät pari salitreeniä viikossa. Ajankohdat saa hyvin pitkälti päättää itse. Ne voi tehdä vapaapäivänä, pelipäivänä, ennen joukkueharjoitusta tai sen jälkeen.
Tulokaskaudella ennen peliä tehtävät kuntosaliharjoitukset yllättivät Markkasen.
– Se oli itselleni vähän uusi juttu, mutta kyllä siihenkin tottuu.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa
- Anniina Äijäsen kausi Italiassa päättyi finaalitappioon
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Bundesliigan välieriin
- Nuoria korislupauksia nousee esiin eri puolilta Suomea
- Severi Kaukiainen sankarina Virossa
- Perttu Blomgrenille hopeaa Latviassa
- Vuoden 2029 miesten EM-kisojen isännät on valittu
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Awak Kuierin Venezia hävisi ratkaisevan finaalin
- Hall of Fame -kunniagalleriaan neljä uutta legendaa