Lassi Tuovin ja Erik Murphyn Strasbourgille kirvelevä tappio
Kuva: Juha Tamminen
Lassi Tuovin ja Erik Murphyn SIG Strasbourg aloitti välierät ASVEL Lyon-Villeurbannea vastaan tiistai-iltana. Strasbourg hävisi kotikentällään niukasti 72-74 (42-37).
ASVEL aloitti ottelun vahvasti ja nappasi avausneljänneksellä jo seitsemän pisteen johdon ennen kuin Strasbourg sai juonesta kiinni repäisten 14-0-runin. Loput ensimmäisestä puoliajasta mentiinkin Strasbourgin komennossa ja parhaimmillaan Strasbourg johti ottelua jo 14 pisteellä, mutta ASVEL kiri taukoon mennessä viiden pisteen päähän.
Toinen puoliaika oli hyvin tasainen eikä kumpikaan joukkueista saanut ratkaisevaa eroa repäistyä. Ratkaisu jäikin viimeisten hyökkäysten varaan. Jean-Charles Livio nosti ASVEL:n ensin tasoihin ja neljä sekuntia ennen loppua johtoon. Viimeisellä sekunnilla lähtenyt AJ Slaughterin vaikea kolmen pisteen heitto kimposi raudoista ulos ja ASVEL nappasi voiton sekä kotiedun itselleen.
Strasbourgin avausviisikkoon kuulunut Murphy pelasi 17 minuuttia ja heitti sinä aikana viisi pistettä ja otti neljä levypalloa.
Joukkueiden toinen kohtaaminen on torstaina. Finaaliin selviää kolmella voitolla.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen teki paluun tositoimiin – Utah Jazz hävisi
- Koripallon EM-kotikisat toivat Tampereelle 55 miljoonaa euroa
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Lauri Markkanen loisti – Utah haki niukan vierasvoiton Memphisissä