Kotimaisella koripallolla on imua

Koripalloliiton alueiden sarjoihin on ilmoittautunut yhteensä 154 uutta joukkuetta kaikkiaan kuudella alueella.
Suurin ryntäys kevään sarjoihin on lasten ja nuorten U14 ja sitä nuorempien eri tasoilla. Mukana on myös uusia vanhempien ikäluokkien joukkueita sekä aikuisjoukkueita. Kevään aluesarjoissa nähdään yhteensä 154 uutta joukkuetta verrattuna kuluneeseen syksyyn, ja uusia joukkueita tuli mukaan jokaisella kuudella alueella.
– Vaikka ajat ovat valitettavasti koronan suhteen vielä vaikeasti ennustettavia, kertoo tämä siitä, että etenkin lapsilla ja nuorilla on palava hinku koriskentille kilpailemaan ja pelaamaan toisiaan vastaan, iloitsee Seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg Koripalloliiton verkkosivuilla.
Seurat ja sarjavastaavat ovat tehneet upeaa työtä edellisen vajaan kahden vuoden aikana poikkeusolojen keskellä. Joustamisia, siirtämisiä ja peruutuksia on tehty aiempia kausia huomattavasti enemmän. Se ei ole ollut helppoa ja pettymyksiltä ei ole vältytty, mutta silti pelaaminen vetää puoleensa. Kauteen 2020-2021 verrattuna joukkuemäärien kokonaiskasvua on 94 joukkueen verran.
– On upeaa nähdä, että seurat ovat tehneet mahtavaa työtä mahdollistaakseen kasvavien pelaaja- ja joukkuemäärien toteutumisen. Toivottavasti tulevalla kevätkaudella pystytään pelaamaan ja harrastamaan läpi Suomen, Strömberg summaa.
Lähde: Basket.fi
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saksa liian vahva EM-välierässä
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Susijengille kylmää kyytiä
- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa