Koripalloliitolle uusi viestintä- ja markkinointipäällikkö
Suomen Koripalloliiton uudeksi viestintä- ja markkinointipäälliköksi on nimitetty Heini Santos (os. Suokari). Santos aloittaa uudessa tehtävässään 16.10.2023.
Santos omaa laaja-alaisen kokemuksen niin viestinnän kuin markkinoinnin saralta toimittuaan mm. viestintäkonsulttina ja 15-henkisen viestintätiimin esihenkilönä viestintätoimisto Kaimanassa, Hesburgerin viestintäpäällikkönä sekä tuottajana ja toimittajana Otavamediassa.
Turkulainen Santos on kasvanut koripalloperheessä. Hän eteni omalla pelaajaurallaan Turun Riennosta Yhdysvaltain yliopistokentille (Dowling College) ja voitti myöhemmin myös Hollannin mestaruuden. Kotimaassa Santos pelasi niin naisten divisioonassa kuin SM-sarjassakin. Kiinnitys lajiin on pysynyt lujana kahden koripalloilevan lapsen kautta.
– Koripallo on ohjannut lähes kaikkia tärkeitä elämänvalintojani teini-ikäisestä saakka, joten tämän luontevampaa jatkumoa olisi vaikea keksiä. Koripallon ympärillä sykkivä hype on ollut huikeaa seurattavaa ja odotan malttamattomana, että pääsen tekemään työtä rakastamani lajin eteen ja auttamaan koripallon ilosanoman levittämisessä, kommentoi Santos tulevaa pestiään Koripalloliiton sivuilla.
Suomen Koripalloliitossa Santos aloittaa maanantaina 16. lokakuuta. Samalla liiton pitkäaikainen viestintä- ja kehitysjohtaja Mika Mäkelä siirtyy Koripalloliiton kisaorganisaatioon, jonka vastuulle kuuluvat 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailuiden 2024 ja miesten EM-kisojen 2025 järjestäminen Tampereella.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen kausi vaikuttaa olevan paketissa
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä