Karhu Basketille hieno voitto Mestarien liigan karsinnoissa

Kauhajoki kaatoi kotikentällään Tsmoki-Minskin Mestarien liigan karsintojen ensimmäisessä osaottelussa 93-86 (46-38). Karhu Basket lähtee seitsemän pisteen johdossa perjantaina Valko-Venäjällä pelattavaan toiseen osaotteluun.
Vielä kolme minuuttia ennen loppua kauhajokiset olivat kahden pisteen päässä. Ottelun loppu meni kotijoukkueelle 12-3, kun huiman ottelun pelannut Okko Järvi onnistui kurittamaan vastustajaa seitsemän pisteen edestä.
Järvi oli kentän pistekuningas henkilökohtaisella europiste-ennätyksellään, kun hän osui niin läheltä kuin kaukaa 26 pisteen edestä. Yhdeksästä kolmen pisteen heitossa Järvi onnistui kuudesti.
Kaksinumeroisiin Karhu Basketilta ylsivät 19 pinnaa tehtaillut Samme Givens, 15 pistettä viimeistellyt Cameron Jones. Kolmikko sai tukea Alex Thompsonilta (13 pistettä) ja Evan Yatesilta (12 pistettä).
Vierailijoiden pistekärki oli Järven tavoin 26 pistettä upottanut Dominez Burnett, joka sai tulitukea 18 pistettä tarkasti heittäneeltä Jamar Abramsilta sekä 17 pinnaa viimeistelleeltä Branko Mirkovicilta.
Otteluparista edetään jatkoon kahden keskinäisen ottelun yhteistuloksen perusteella. Karhu Basket lähtee perjantaina Valko-Venäjällä pelattavaan toiseen osaan seitsemän pisteen karkumatkalta. Otteluparin voittaja etenee toiselle ja samalla viimeiselle karsintakierrokselle, jossa vastaan asettuu puolalainen Polski Cukier Toruń.
Lähde: Basket.fi

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sasu Salin kruunasi kautensa mestaruuteen
- Suomalaislupaus sopimukseen UC Davisin koripallojoukkueen kanssa
- Roosa Lehtoranta jatkaa Saksan Bundesliigassa
- Sasu Salin pakotti Romanian finaalit viidenteen otteluun
- Mikael Jantunen jälleen finaaleihin Ranskassa
- Suomen 20-vuotiaat miehet avaavat kesän Kisakalliossa
- Enää 80 päivää EM-kotikisoihin
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Fiifi Aidoo jatkaa uraansa Kauhajoella
- Awak Kuier jatkaa uraansa Galatasarayn riveissä