Jatkomahdollisuudet luisuivat 16-vuotiaiden poikien käsistä – Sudenpennut koki kirvelevän tappion Romanialle

Suomi koki 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa kovan kolauksen, kun Sudenpennut menetti mahdollisuutensa kahdeksan parhaan joukkoon häviten Romanialle 58-83 (19-43). Suomi pelaa viimeisen alkulohkon pelinsä huomenna Slovakiaa vastaan.
Suomella oli erityisesti avausneljänneksellä vaikeuksia korinteossa ja Romania käytti etsikkoaikansa vieden ensimmäiset kymmenen minuuttia 7-28. Tämän jälkeen Sudenpennut oli jatkuvasti takaa-ajajana pääsemättä missään vaiheessa iskuetäisyydelle.
– Nyt on tunteet aika pinnassa ja pettymys kova. Näkemyksemme mukaan tasapäinen vastustaja kanssamme. He heittivät alkuun itselleen epätyypillisesti viisi kolmosta sisään kuudesta yrityksestä. Lisäksi teimme muutaman sijoittumisvirheen puolustuksessa, kun olimme liian passiivisia, Suomen päävalmentaja Ville Neva aloitti.
– Nämä molemmat olisi voitu kestää pelkkänä alkusäikähdyksenä, mutta liuta ohiheittoja, joista olisi pitänyt tehdä helppo kori, tekivät takaa-ajosta lopulta liian haastavan tälle päivälle. Jossittelu jälkikäteen ei auta, nyt tulos oli tämä. Oikeanlainen kovuus tässä näyttäytyi isona haasteena.
– Turnaus ja urheilu kuitenkin jatkuvat. Nyt täytyy keskittyä tekemään sitä, mikä tehtävissä on.
Suomen parhaat pistemiehet olivat Aku-Petteri Kuusinen (12/3) ja Tommi Lehtonen (11/1). Romanian tehomiehiin kuuluivat mm. Stefan Grasu (13/10) ja Luca Nastrut (11/3).
Lähde: Koripalloliiton sivut.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Suomen 18-vuotiaille tytöille kaksi tappiota Serbiassa
- Sasu Salinin Espanjan kausi päätökseen
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Ilari Seppälälle jatkoa Saint-Chamondissa
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä
- Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden mestaruuteen Itävallassa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Sasu Salinin Espanjan kausi päätökseen
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 18-vuotiaille tytöille kaksi tappiota Serbiassa
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä
- Topias Palmi sai tilaisuuden ja peliaikaa