Janne Hännisen valmennuspesti päättyi Ruotsissa yhteisymmärryksessä
Kuva: Juha Tamminen
Kesällä Ruotsin liigassa pelaavan KFUM Uppsala Basketin päävalmentajaksi nimetyn Janne Hännisen pesti päättyi viikonloppuna, kun molemmat osapuolet päätyivät ratkaisuun jatkaa eri teille.
Hänninen pestattiin kesällä naisten joukkueen päävalmentajaksi ja samalla kehittämään seuran toimintaa. Kauden edetessä kävi kuitenkin ilme, ettei seuran halu uudistuksille ollutkaan niin suurta.
– Minut tuotiin tänne luomaan muutosta ja uutta toimintakulttuuria. Kun vanhat toimintatavat ovat niin vahvat, niin muutoksen myötä tulee usein myös yhteentörmäyksiä ja syntyy muutosvastarintaa. Ne entiset perustat, joita nimenomaan haluttiin uudistaa, olivat toimintaympäristössä niin vahvana, että he lopulta halusivat palata takaisin tuttuun ja turvalliseen. Istuimme vielä sunnuntaina pelipäivänä palaverissa ja mietimme, että mitä asialle pitäisi tehdä ja miten etenemme. He olisivat halunneet minun jatkavan toisenlaisessa roolissa, mutta lopulta päädyimme yhteisymmärryksessä ja hyvässä hengessä irtisanomaan sopimuksemme. Kyllähän sen tiesi tänne tullessa, että tässä tilanteessa olevan joukkueen valmentamisessa olisi 50/50-mahdollisuus, että näin kävisi, Hänninen valottaa tilannetta Koripalloliiton sivuilla.
Vaikka pesti loppui kesken sopimuskauden, on Hänninen tyytyväinen kokemukseen.
– Tämä oli erittäin opettavaista olla mukana erilaisessa koripallokulttuurissa ja kulttuurissa ylipäänsä. Sitä ei aina ymmärretä kuinka erilainen kulttuuri Ruotsissa on. Olen saanut tästä paljon oppia sekä valmentamisesta että itsestäni. Kokonaisuudessaan tämä oli erittäin positiivinen kokemus. Toivotan Uppsalalle kaikkea hyvää myöskin jatkossa.
Tällä hetkellä Hännisen tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki.
– Katsotaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Hänninen päättää.
Uppsala säilytti viime kauden jälkeen sarjapaikkansa liigan laajentumisen vuoksi ja tällä kaudella Uppsala voitti Hännisen alaisuudessa yhden ottelun.
Lähde:Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elsa Lemmilä keräsi levypalloja NCAA:ssa
- Alexander Madsen avitti Karditsan jatkoon Mestarien liigassa
- Lauri Markkanen kruunattiin jälleen vuoden koripalloilijaksi
- Shawn Hopkins palaa Suomeen
- Utah Jazzille murskatappio ilman Lauri Markkasta
- Lauri Markkanen johdatti Utahin niukkaan voittoon Dallasista
- Lauri Markkanen loisti jatkoaikatappiosta huolimatta
- NCAA:ssa konferenssipelit vauhdissa – Okku Federiko ja Viljami Vartiainen onnistuivat
- Portland Trail Blazers karkasi Lauri Markkasen Utah Jazzilta
- Suomen tytöt vahvoja Sudenpentujen Baltic Sea Cupissa