Itävallan suomalaiskolmikolla pudotuspelit edessä
Kuva: Juha Tamminen
Itävallan liigassa pudotuspelit käynnistyvät keskiviikkona ja Anton Mirolybovin sekä Aleksi Koskinen valmentama ja Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana.
Swans pelasi vahvan runkosarjan ja voitti 21 ottelua ja hävisi seitsemän. Swans lähti kauteen Dolenc ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta kauden aikana mukaan liittyi kaksi amerikkalaispelaajaa. Swans pelasi läpi kauden tasaisen vahvasti ja voitti runkosarjan kahden voiton erolla Kapfenberg Bullsiin. Mirolybov myöntää runkosarjan voiton tuovan ennakkosuosikin viittaa, mutta hän ottaa sen myös mielellään vastaan.
– Totta kai se tuo pientä painetta, mutta ei meitä kukaan ennen kautta kaavaillut niillä rostereilla top4-joukkueeksi. Meillä oli kuitenkin selvänä tavoitteena runkosarjan voitto. Tietyllä tapaa meillä on varmasti ennakkosuosikin viitta ja sitä pitää kantaa, mutta siitä pitää pystyä myös nauttimaan, Mirolybov muistuttaa Koripalloliiton sivuilla.
Runkosarjan voitto oli arvokas myös siinä mielessä, että se takaa Swansille kotiedun loppuun saakka. Kotikentällään Swans onkin liihottanut korkealla, sillä joukkue on voittanut 13 peräkkäistä kotiotteluaan.
– Runkosarjan voitto oli jo saavutus itsessään ja oli tärkeä ihan myös henkisellä tasolla. Se oli iso juttu joukkueelle ja ihan käytännössäkin, sillä meillä on nyt kotietu loppuun saakka ja olemme pelanneet hyvin kotona. Se antaa henkistä buustia, Dolenc arvioi.
Koko juttu on luettavissa täältä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomalaiskolmikko herkutteli NCAA:ssa
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- IL: Susijengin tähti siirtohuhujen keskellä – Euroliigan huippuseura kintereillä
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä