Ilouutisia! Petteri Koponen palaa Susijengin harjoitusvahvuuteen
Kuva: Juha Tamminen
Kesän 2017 avausvoittonsa viime lauantaina Italian Cagliarissa saalistaneen Susijengin seuraava määränpää on Praha, jossa joukkue ottaa perjantaina mittaa toissavuoden EM-kisojen yllättäjä Tshekistä. Prahassa joukkueen harjoitusvahvuuteen palaa myös Petteri Koponen, joka on kuntouttanut yläraajavammaansa pitkän tovin.
Koposen vamma alkoi vihoitella touko-kesäkuussa Espanjan ACB-liigan viimeisillä runkosarjakierroksilla. FC Barcelonan kauden päätyttyä puolivälierätappioon Valenciaa vastaan on Koponen käyttänyt viimeiset kaksi ja puoli kuukautta kuntoutukseen.
Elokuun taitteessa pelatun Latvia-maaottelun jälkeen Koponen sai lääkäriltä luvan käsitellä palloa oikealla kädellään, ja heittoharjoittelun hän aloitti viime viikolla Cagliarissa. Kuluvan kesän ensimmäisiin täysipainoisiin joukkueharjoituksiinsa Koponen osallistui tiistaina Helsingissä.
– Tässä on vedetty pitkä aika ilman palloa, ja heittämisessä olen vielä kaukana normaalitasostani. Katsotaan tilannetta ja tunnustellaan ihan kaikessa rauhassa, Koponen avaa tilannettaan Koripalloliiton tiedotteessa.
– Toistaiseksi kuntoutuminen on edennyt aikataulussa. Toivotaan, että suunta on nousujohteinen, eikä takapakkeja tule. Tässä on onneksi vielä pari viikkoa aikaa ennen kisojen alkua.
Susijengi ja Tshekki kohtaavat Prahassa perjantaina 18.8. klo 19:15 Suomen aikaa. Koponen tuskin lienee vielä mukana ottelussa, sillä pääasia on ykköstakamiehen kuntoutuminen kuun lopulla alkaviin EM-kisoihin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomalaiskolmikko herkutteli NCAA:ssa
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- IL: Susijengin tähti siirtohuhujen keskellä – Euroliigan huippuseura kintereillä
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä