Hyviäkin uutisia – Lauri Markkanen kykenee jo heittämään

Chicagossa ja koko Suomessa odotetaan vesi kielellä Lauri Markkasen paluuta NBA-parketeille.
Kyynärpäävamma on pitänyt ”Finnisherin” koko alkukauden sivussa tositoimista. Alkuperäinen 6-8 viikon sairausloma on edennyt jo kuusi viikkoa. Edistymistä on tapahtunut ja Markkanen kykenee jo heittämään.
– Hän ei vielä heitä paljoa, mutta hän heittää jo lähiheittoja. Hän saa erittäin hyviä kuntoutustreenejä ja kun hän saa luvan alkaa heittämään kunnolla ja kipua ei enää ole, niin hän pääsee pian tositoimiin, kun voi ottaa taas kontaktia. Hän tekee niin paljon tällä hetkellä kuin vain voi, Bullsin päävalmentaja Fred Hoiberg kertoo Amico Hoops -verkkosivustolla.
Chicagossa ei oteta mitään riskejä Markkasen paluun suhteen. Hoiberg haluaa suomalaistähtensä täysin terveeksi, jotta Markkasesta on iloa sitten koko loppukaudeksi.
– Meidän pitää olla varmoja siitä, että hän on sataprosenttisesti kunnossa, ennen kuin hän tulee takaisin. Olisi todella ikävää, jos tulisi sitten takapakkia ja hän olisi vielä kauemmin poissa pelikentiltä, Hoiberg toteaa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jacob Grandison pelaa jatkossa Ranskan pääsarjassa
- Saksa liian vahva EM-välierässä
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Susijengille kylmää kyytiä

- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa