Heta Äijäsellä isot odotukset kauteen
Kuva: Juha Tamminen
Heta Äijänen pelasi viime kaudella Donau-Riesissä ensimmäisen kautensa ammattilaisena. Debyyttikausi oli vielä Äijäsen osalta totuttautumista ammattilaisarkeen. Hän kuului joukkueen nuorimpiin pelaajiin ja pelasi keskimäärin hieman päälle 10 minuuttia ottelua kohden 1,9 pisteen ja 1,7 levypallon tilastokeskiarvoilla. Toiseen kauteen on helpompi lähteä, kun kaupunki, seura ja sarja ovat ennestään tuttuja.
– Tykkäsin Saksasta tosi paljon maana ja ihmisistä täällä, sekä siitä miten täällä hommat toimivat. Meillä vaihtui valmentaja ja se oli myös yksi syy miksi päätin tehdä jatkosopimuksen. Suuri osa viime kauden pelaajista jatkaa, joten täällä on kaikki tuttua ja turvallista ja siksi päätin jatkaa täällä, Äijänen kertoo jatkosopimuksensa taustoista Koripalloliiton sivuilla.
– Viime vuonna alku meni vähän totuttelussa, mutta nyt kaikki on tuttua ja ymmärtää jo vähän kieltäkin. Kaikki on lähtenyt tosi hyvin käyntiin, hän jatkaa.
Uuden valmentajan myötä joukkueen tapa pelata eroaa viime kaudesta.
– Joukkueen pelityyli on muuttunut aika paljon. Olemme aggressiivisempia ja juoksemme kenttää enemmän. Tässä on ollut aika intensiiviset neljä viikkoa takana.
Viime kaudella Donau-Ries jäi dramaattisten vaiheiden jälkeen ulos pudotuspeleistä, kun viimeisellä kierroksella Braunschweig nousi kahdeksanneksi keskinäisten otteluiden vertailussa. Tällä kaudella joukkue aikoo korjata viime kauden pettymyksen.
– Pudotuspelit ovat meille minimitavoite. Viime kauden loppu oli aika traaginen ja siitä jäi aika paljon hampaankoloon. Siitä on kuitenkin opittu.
Äijänen lähtee toiseen kauteen valmiimpana ja sitä kautta myös henkilökohtaiset tavoitteet ovat korkeammalla.
– Pelaamissamme harjoitusotteluissa minulla on ollut suurempi rooli ja enemmän vastuuta. Hyökkäystilanteissa olen päässyt myös hieman isompaan rooliin.
– Tavoitteena on parantaa viime kaudesta ja kehittää niitä omia heikkouksia. Aggressiivisuutta ja hyökkäysasioita pitää petrata. Kun saan niitä kehitettyä, niin uskoisin tästä tulevan hyvä kausi, arvioi Äijänen.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Awak Kuierin kaulaan hopeinen mitali Turkissa
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesille tappio
- Lauri Markkasen Utah Jazzilla edessä NBA-kauden viimeinen puristus
- NBA:n ”suomalaisseuroilla” hankalaa
- Touko Tainamo läpimurron kynnyksellä: ”Hyviä kokemuksia olla mukana”
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Susijengin pelaajat taas vahvasti esillä Euroopassa
- Utah Jazzin poissaolijoiden lista tutun turhauttavaa luettavaa
- Elina Aarnisalon kausi NCAA:ssa päättyi Sweet 16 -vaiheeseen
- Miikka Muurinen tekee paluun – parketti täynnä NBA-superlupauksia
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Toimittaja: Susijengin tähti lähellä siirtoa Barcelonaan
- Utah Jazzin poissaolijoiden lista tutun turhauttavaa luettavaa