Henrik Dettmann: ”Tshekki oli kypsempi joukkue”
Kuva: Juha Tamminen
Suomi hyytyi Tshekin käsittelyssä korilukemin 73–77 (36–37) MM-karsintojen toiseksi viimeisellä kierroksella.
Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann harmitteli, kun koko muu joukkue odotti Lauri Markkasen tekevän parketilla yksin kaiken.
– Kun Lauri oli hetken penkillä lopussa, muut huomasivat, että tässähän joutuu itse ottamaan vastuuta. Peli vapautui sen jälkeen selvästi, Dettmann sanoi YLE Urheilulle.
Tshekki johti ottelua lähes koko pelin. Lopussa kotijoukkue repäisi kymmenen pisteen eron, eikä Susijengi siitä enää toipunut, vaikka pääsikin lopussa parin pisteen päähän.
– Tshekki oli kypsempi joukkue. He ovat pelanneet koko karsinnat samalla kokoonpanolla. Se näkyy. Pelaajat löytävät toisensa ja osaavat roolinsa, Dettmann analysoi.
Suomen kohtalona on ollut, ettei kaikkia avainpelaajia ole saatu yhtä aikaa karsintaotteluihin. Perjantaina Petteri Koposen johtajuutta olisi kaivattu, mutta konkari joutui jättämään ottelun väliin sairastelun takia.
– Meidän joukkueemme on vielä rakennusvaiheessa. Sen näkee. Koko karsinta on ollut meille poikkeuksellinen, sillä joka kerta on puuttunut ainakin viisi pelaajaa. Siinä on kova mäki kiivettävänä pienelle maalle, Susijengin luotsi harmitteli.
Lähde: YLE Urheilu
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot