Henrik Dettmann: ”Pelaajat kasvoivat pelin aikana”

Sveitsi-tappion sisuunnuttama Serbia oli lyödä tilannekovuudellaan ja toteuttamisellaan Susijengin kanveesiin jo maanantai-illan EM-karsintaottelun alkumetreillä. Edon Maxhunin herättämä Susijengi kasvoi pelin aikana silmissä, mutta Serbia katkaisi huolella Susijengin toisen puoliajan kirinpoikaset ja jäädytti ottelusta 75–66 (35–25)-voiton.
– Kyllä tämä peli ratkesi jo aivan alussa. Meillä oli vaikeuksia tottua Serbian puolustuspelaamiseen ja he tukkivat hyökkäyspelimme liikkeen. Pelihän oli tasaista sen jälkeen, kun saimme hyökkäyksestä otteen, mutta jäimme alussa aivan liian kauas taakse, päävalmentaja Henrik Dettmann arvioi Koripalloliiton verkkosivuilta.
– Tämä oli silti minusta ihan hyvä peli meiltä. Pelaajat kasvoivat pelin aikana, me kasvoimme joukkueena ja pystyimme vähän palauttamaan sitä lookia, mikä meillä oli kesän Viro-matseissa. Todella iso arvostus kaikille pelaajille, jotka joutuvat uusiin tilanteisiin uusien joukkuetovereiden kanssa kuukausien tauon jälkeen ja silti suoriutuvat tehtävästään.
Aiemmin päivällä Sveitsin nujertanut Georgia ryntäsi lähelle lohkovoittoa. Serbia puolestaan tarrasi toiseen EM-kisapaikkaan toisella voitollaan. Susijengi ja Sveitsi pitävät lohkon perää, kummallakin on yksi voitto kolmesta ottelusta.
Susijengi kohtaa Sveitsin perjantaina 19.2. ja Georgian sunnuntaina 21.2.
Lähde: Basket.fi
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Susijengille kylmää kyytiä
- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa
- Susijengi taipui Liettua vastaan
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi taipui Liettua vastaan
- Susijengille kylmää kyytiä
- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa
- Susijengin jäsenille kovia rajapyykkejä