Henrik Dettmann: ”Hienoa pelata parhaita vastaan”
Kuva: Getty Images
Susijengin luotsi Henrik Dettmann siiri katseensa jo syksyn MM-jatkokarsintoihin.
MM-karsinnan toisessa lohkovaiheessa pelaavat Suomen lisäksi Tshekki, Bulgaria, Ranska, Venäjä ja Bosnia-Hertsegovina. Jatkokarsinnat pelataan syys-, marras- ja helmikuussa, ja kuudesta maasta kolme yltää vuoden 2019 MM-kisoihin.
– Hienoa, että saamme pelata Euroopan parhaita koripallomaita vastaan. Meidän tehtävä on hyödyntää kaikki mahdollisuutemme. Tässä on aikaa keksiä jekkuja. On kova haaste päästä MM-kisoihin, Dettmann totesi YLE Urheilun haastattelussa.
Susijengin pitkäaikaisen luotsin mielestä Suomen koripallo on kehittynyt sellaista vauhtia, että kohta voidaan alkaa haaveilla myös suurimmista kisoista.
– Meillä alkaa olla sellaisia palasia tässä, että voimme jossain vaiheessa puhua olympiakisaunelmasta. Ehkä ei vielä vuonna 2020, mutta seuraavat kisat voivat olla ihan realistiset.
– Pitkää tietä pitää kunnioittaa. Sitä joutuu aika moneen kuoppaan, jos yrittää oikaista. Kun lähtee kulkemaan pitkää tietä, pitää yksi kivi kerrallaan työntää sivuun. Kun kiviä on riittävästi sivussa, olet maalissa. Se voi joskus kestää pitkäänkin, Dettmann sanaili.
Lähde: YLE Urheilu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomalaiskolmikko herkutteli NCAA:ssa