Hartwall Areena täyttyy hyvää vauhtia – Susijengin Islanti-otteluun myyty iso määrä ennakkolippuja
Viime syksyn EM-kisojen pelipyhättö, Helsingin Hartwall Arena, on täyttymässä hyvää vauhtia runsaan kuukauden päästä siintävään Susijengin MM-karsintaotteluun Islantia vastaan. 9000 myydyn ennakkolipun raja ylittyi viikonlopun aikana.
Historiallisen NBA-tulokaskauden Chicago Bullsissa pelanneen Lauri Markkasen tähdittämä Susijengi kohtaa kesä-heinäkuun MM-karsintaikkunassa Tshekin vieraskentällä 29.6. ja palaa Hartwall Arenalle maanantaina 2.7. otteluun Islantia vastaan.
Susijengi on saamassa kotiyleisöltään jälleen täyden tuen, sillä kotiotteluun on myyty jo 9000 ennakkolippua. Susijengi rikkoi viime syyskuussa kaikkien aikojen katsojaennätyksensä keräämällä EM-otteluun Kreikkaa vastaan 12 327 katsojaa.
Edellisen kerran Susijengi kohtasi Islannin helmikuun MM-karsintaikkunassa, jolloin selkä seinää vasten pelannut Islanti voitti Suomen kotikentällään 81-76. Viime syyskuussa Susijengi puolestaan taivutti Islannin EM-alkulohkon päätösottelussa pistein 83-79.
MM-karsintojen ensimmäinen vaihe päättyy kesä-heinäkuun karsintaikkunaan, jonka jälkeen nelijoukkueisen lohkon kolme parasta etenee kauden 2018-19 aikana pelattavaan jatkokarsintaan.
Susijengi etenee jatkoon, jos se voittaa toisen jäljellä olevista otteluistaan tai jos Bulgaria häviää toisen jäljellä olevista otteluistaan. Kesä-heinäkuun MM-karsintaotteluiden panoksia nostaa se, että kaikki alkulohkossa haetut voitot matkaavat joukkueiden mukana jatkokarsintaan.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
- Suomen 16-vuotiaille tytöille terävä startti kutsuturnauksessa
- Knicks murskasi Lauri Markkasen Jazzin Madison Square Gardenissa
- Lauri Markkanen johdatti Utahin voittoon Brooklynista
- Andre Gustavson sopimukseen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa
- Suomalaisonnistujat esiintyivät edukseen NCAA-parketeilla
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Susijengi lähtee MM-karsintaikkunaan neljäntoista pelaajan voimin
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa