Euroliiga käynnissä – suomalaismenestys yksillä harteilla

Euroliiga käynnistyi keskiviikkona ja jatkuu taas tänään perjantaina sekä ensi viikon lopulla.
Suomea Euroopan arvostetuimmassa koripallokilpailussa edustaa ainoastaan FC Barcelonan Petteri Koponen, joka tosin on toistaiseksi sivussa pelikentiltä auto-onnettomuuden vuoksi. Barcelona voitti ensimmäisellä kierroksella Unics Kazanin niukasti lukemin 63-69, mutta seurassa uskotaan menestysmahdollisuuksiin.
– Meillä on iskukykyinen joukkue ja halu menestyä. Barcelona on aina Barcelona, ja menestystä odotetaan, Koponen kommentoi.
Helpolla menestystä ei tällä kaudella saavuteta, sillä Koposen lisäksi joukkueen takamiehistä ovat sivussa olleet Tyrese Rice ja Pau Ribas, joista ensin mainittu tosin toipui Kazan-otteluun.
Katalonialaisseura on juhlinut Euroliigan voittoa kahdesti – viimeksi vuonna 2010.
Euroliigassa on mukana tällä kaudella 16 jokkuetta viime kauden 24 sijaan. Joukkueet pelaavat kaksinkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta selviytyy paras viidestä -järjestelmällä pelattavaiin pudotuspelipareihin. Otteluparien voittajat etenevät Istanbulissa pelattaavaan Final Four -turnaukseen. Mestaruutta puolustaa TsSKA Moskova.
– Euroliiga on tosi kovatasoinen. Jännä nähdä, mikä joukkue vie voiton. Omissa papereissani TsSKA ja Fenerbahce ovat ehkä kovimpia, kuten viime kaudella. Kummankin joukkue on pysynyt hyvin kasassa viime kaudesta. Erot ovat kuitenkin hyvin pienet, Koponen ennakoi.
Euroliigassa mukana olevat joukkueet:
Turkki
Anadolu Efes
Darüssafaka
Fenerbache
Galatasaray
Espanja
Saski Baskonia
FC Barcelona
Real Madrid
Kreikka
Olympiakos
Panathinaikos
Venäjä
TsSKA Moskova
UNIKS Kazan
Serbia
Crvena Zvezda
Saksasta
Brose Bamberg
Israel
Maccabi Tel Aviv
Liettua
Zalgiris Kaunas
Italia
EA7 Emporia Armani Milano
Lähde: basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa