Elina Koskimiehellä alkaa debyyttikausi ammattilaisena
Kuva: Juha Tamminen
Edelliset neljä kautta Americanin yliopistossa viettänyt Elina Koskimies, 23, aloittaa taipaleensa ammattilaisena espanjalaisessa GDKO Bizkaia Ibaizabalin joukkueessa. Koskimies pelasi vahvan uran yliopistossa ja seniorikaudellaan vastuuta kertyi lähes 33 minuuttia ottelua kohden ja tilastokeskiarvoiksi muodostui 10,7 pistettä ja 3,8 levypalloa.
Hän odottaa innolla ammattilaiskenttien haasteita.
– Hyvillä fiiliksillä odottelen, että kausi lähtee kunnolla käyntiin. On tähän ammattilaiselämään ollut kyllä vähän tottumista ja elämä on aika erilaista kuin Jenkeissä, Koskimies kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Suomen universiadimaajoukkueen kapteenina toiminut Koskimies on ehtinyt jo huomata erot yliopisto- ja espanjalaiskoriksen välillä harjoituskauden aikana.
– Nyt on pelkkää korista ja sitä kautta on aikaa enemmän ja itsestä kiinni miten sen käyttää. Kieli on tietenkin uusi ja kulttuuri erilainen. Valmentaja ei myöskään puhu juuri lainkaan englantia. Paljon on kaikenlaisia pieniä asioita joita ei välttämättä osannut edes ajatella. Olen kuitenkin aloittanut kielen opiskelun ja pystyn samalla harjoittelussa keskittymään entistä enemmän parantamaan omia heikkouksiani.
– Pelityyliin on ollut myös vähän totuttelemista, kun USA:ssa on vähän erilaiset säännöt. Peli on täällä paljon nopeampaa ja prässäämme heti ylhäältä sekä pelaamme tiukkaa miesvartiointia. Heti paikan tullen otetaan ensimmäinen vapaa heitto eikä pelikelloa kuluteta loppuun. Olen tykännyt meidän pelityylistä. Paljon on omia vapauksia, mutta samaan aikaan meillä on kuitenkin järjestelmä, jonka kautta pelaamme.
Viime kaudella Bizkaia sijoittui Liga Femenina 2:n A-lohkossa yhdeksänneksi. Koskimies toivoo joukkueen pystyvän petraamaan tänä vuonna ja taistelevan sarjan kärkisijoista.
– Tavoitteena on päästä pudotuspeleihin, eli neljän parhaan joukkoon. Olemme pystyneet harjoituskaudella haastamaan hyvin samassa sarjassa pelaavia joukkueita ja tähän asti kaikki on näyttänyt hyvältä.
Koskimies tunnetaan erityisesti hyvänä heittäjänä. Hänellä onkin lupa heittää aina paikan tulleen.
– Saan heittää niin paljon kuin haluan ja valmentajalta on vihreä valo heittää aina kun on paikka. Samalla opin entistä enemmän katsomaan omaa ratkaisuani ensin, joka on myös aika eri kuin USA:ssa.
Bizkaia Ibaizabalin käynnistyy sunnuntaina kotiottelulla Alcobendasia vastaan.
Liga Femenina 2 pelataan kahdessa 14 joukkueen lohkossa, joiden neljä parasta etenevät pudotuspeleihin.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen ja Utah Jazz iskussa NBA-avauksessa
- Sasu Salin tarkkana vapaaheittoviivalla
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään