Elina Aarnisalo vaihtaa North Carolinan vahvuuteen
Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.
Aarnisalo pelasi tulokaskaudellaan NCAA:ssa 37 ottelua, joissa hän tilastoi keskimäärin 5,1 pistettä, 2,2 levypalloa ja 3,4 syöttöä ottelua kohden. Aarnisalo nähtiin aloitusviisikossa 10 ottelussa.
UCLA pelasi loistokauden, jossa joukkue kirjasi nimiinsä 34 voittoa ja vain kolme tappiota. UCLA voitti Big Ten -konferenssin mestaruuden ja eteni ensimmäistä kertaa historiassaan NCAA:n lopputurnauksen Final Fouriin.
Aarnisalon uusi yliopisto North Carolina pelaa kovatasoisessa ACC:ssä ja kuuluu NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen vakiokävijöihin. Keväällä 2025 North Carolina pääsi 16 parhaan joukkoon eli Sweet Sixteeniin.
Aarnisalo on Tapiolan Hongan kasvatti, joka ehti pelata naisten Korisliigaa yhden kauden kasvattajaseurassaan ja kaksi HBA-Märskyssä ennen siirtymistään kansainvälisille kentille. Ennen Yhdysvaltoja hän pelasi Belgiassa Kangoeroes Mechelenissä, jossa hän voitti Belgian mestaruuden ja cupin.
Aarnisalo on pelannut tähän mennessä 12 ottelua naisten maajoukkueessa ja 57 ottelua Suomen nuorisomaajoukkueissa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomalaiskolmikko herkutteli NCAA:ssa
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- IL: Susijengin tähti siirtohuhujen keskellä – Euroliigan huippuseura kintereillä
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä