Elias Valtonen odottaa kotikisoja vesi kielellä
Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.
Valtonen on kuulunut Susijengin runkomiehiin jo usean vuoden ajan ja oli luonnollisesti mukana myös marraskuun maajoukkueikkunassa, kun Susijengi kohtasi kahdesti Georgian. Kahdesta tappiosta huolimatta Valtonen näki pelissä myös hyviä elementtejä.
– Ensimmäinen peli meni ihan hyvin, mutta annoimme sen lopussa pois. Toinen oli vähän nihkeämpi peli emmekä saaneet pidettyä heidän tähtipelaajiaan aisoissa. Kahteen tappioon ei voi olla tyytyväinen ja olisimme voineet voittaa sen ensimmäisen ottelun, mutta tämä on tulosurheilua ja voitot lasketaan. Eivät pelit kuitenkaan niin huonoja olleet, Valtonen toteaa Koripalloliiton pitkässä haastattelussa.
Kokonaisuudessaan Valtonen näkee Susijengin tulevaisuuden valoisana.
– Meillä on eri ikäisiä pelaajia ja suurin osa porukasta pelaa kovissa sarjoissa ja seuroissa ulkomailla. Joukkueessa on hyvä kilpailutilanne, joka varmasti auttaa meitä ensi vuoden EM-kisoissa, arvioi Valtonen.
Susijengi pääsee ensi syksynä nauttimaan kotiyleisön tuesta, kun yksi EM-lohko pelataan Tampereella. Valtonen ei ollut mukana joukkueessa vuoden 2017 EM-kotikisoissa ja odottaakin vesi kielellä päästessään pelaamaan kotiyleisön eteen.
– Viime kotikisoissa olin katsomassa pelejä, joten tiedän vähän mitä odottaa. Vielä fokus ei ole kuitenkaan siellä ja tässä on vielä pitkä kausi seurajoukkueen kanssa jäljellä. Keväällä ja kesällä ajatukset varmasti alkavat sitten siirtyä enemmän kisoihin. Hieno mahdollisuus on tulossa, Valtonen painottaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- IL: Susijengin tähti siirtohuhujen keskellä – Euroliigan huippuseura kintereillä
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa