Edon Maxhunille uusi piste-ennätys NCAA:ssa!
Kuva: Juha Tamminen
Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa tulokaskauttaan pelaava Edon Maxhuni heitti uudeksi piste-ennätyksekseen 20, kun Maxhunin yliopisto Long Beach State hävisi UC Santa Barbaralle 80-70 (37-17).
Long Beach State aloitti ensimmäisen puoliajan jääkylmänä saaden aikaan vain 17 pistettä kahteenkymmeneen minuuttiin. Vaihtopenkiltä korintekovoimaa puoliajan jälkeen tuoneen Maxhunin ranne lämpeni jokaisen heiton jälkeen entisestään, mutta aika loppui kesken kellosta.
Kakkosensa neljä viidestä ja neljä kolmosta seitsemästä yrityksestä upottanut Maxhuni teki jokaisen 20 pisteestään toisella puoliajalla. Pistesaaliinsa lisäksi Maxhuni repi näppeihinsä kaksi levypalloa.
Tomas Murphy ja Northeastern voittivat neljännen peräkkäisen ottelunsa, kun ”Huskies” raapi 75-69 (33-43) -voiton Drexelistä. Murphy oli tehokas pelaamassaan 20 minuutissa veistellen kahdeksan pistettä ja viisi levypalloa.
Samuli Niemisen Stephen F. Austin venytti voittoputkensa kolmeen piesten Texas A&M Corpus Christin 87-68 (40-29). Nieminen viihtyi parketilla 18 minuuttia, joiden aikana hän säkitti viisi pistettä, kahmi kaksi levypalloa ja riisti kerran.
Oskar Michelsenin Davidson oli voitokas, kun ”Wildcats” päihitti VCU:n 74-63 (28-24). Michelsen oli tuttuun tapaan aloitusviisikossa tehtaillen kolme pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä 17 peliminuutissa.
Shawn Hopkins ja Troy kirivät Coastal Carolinaa vastaan neljänteen peräkkäiseen voittoon 66-65 (31-31). Hopkins sai peliaikaa viisi minuuttia, joiden aikana hän haki yhden levypallon ja riisti kertaalleen.
Lasse Gummerus palasi hetken tauon jälkeen Maristin aloitusviisikkoon, kun ”Red Foxesin” loppukiriltä loppui aika kesken Fairfieldia vastaan 79-83 (32-38) -tappiossa. Gummerus heitti tarkasti (2p 4/5, 3p 1/1) yksitoista pistettä, repi seitsemän levypalloa, tarjoili kaksi syöttöä ja riisti kerran.
Remu Raitasen San Francisco nappasi 63-70 (38-35) -voiton Saint Mary’sista. Raitanen sai peliaikaa kaksitoista minuuttia pussittaen kolme pistettä.
Lassi Nikkarisen Montana State kärsi tappion Idaholle 78-88 (40-38). Nikkarinen pelasi viisi minuuttia ilman tilastomerkintöjä.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
- Suomen 16-vuotiaille tytöille terävä startti kutsuturnauksessa
- Knicks murskasi Lauri Markkasen Jazzin Madison Square Gardenissa
- Lauri Markkanen johdatti Utahin voittoon Brooklynista
- Andre Gustavson sopimukseen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa
- Suomalaisonnistujat esiintyivät edukseen NCAA-parketeilla
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Susijengi lähtee MM-karsintaikkunaan neljäntoista pelaajan voimin
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa