Edon Maxhuni valmis hiljentämään Saksan
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24.
Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Nyt, kun niin Jamar Wilson kuin Petteri Koponenkin ovat ripustaneet tossunsa naulaan, on Maxhuni yhtäkkiä Susijengin pitkän pelinrakentajajatkumon perinteenjatkaja.
Maaliskuussa 25 vuotta täyttävä Maxhuni on osoittanut viimeisen parivuotisen aikana olevansa valmis kantamaan kasvanutta vastuuta.
– Kun Petsku pelasi Euroliigaa Bayernissa, sain mun ensimmäiset opit Jammulta (Wilson), joka näytti mulle, miten Susijengissä kuuluu tehdä asioita. Petsku on sittemmin opettanut paljon paitsi puheilla, myös teoillaan. Iso rooli on ollut myös Ilari Seppälällä, joka on niin ikään muutamaa vuotta vanhempana kaverina opettanut paljon Susijengin tavasta hyökätä, Maxhuni kiittelee Koripalloliiton sivuilla.
– Mulla on ollut tosi hyvät oppi-isät ja mä olen niiden ansiosta useamman kokemuksen rikkaampi ja valmiimpi ottamaan pelinrakentajana avaimet käteen ja auttamaan tätä jengiä.
Susijengi huipentaa puolitoistavuotisen MM-karsintarupeamansa vierasottelulla Israelissa ja ensi maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun joukkue hakee revanssia lohkojohtaja Saksasta.
– Jos mulla on ollut mitä tahansa Susijengi-kamaa päällä, niin oon saanut kuulla marraskuusta asti saksalaisilta ihan jatkuvasti, että ”Saksa muuten voitti teidät”. Nyt ois tarkoitus päästä hiljentämään ne.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot