Edon Maxhuni Hollannin mestaruuteen
Edon Maxhuni seurasi Mikael Jantusen ja Alexander Madsenin viitoittamalla tiellä, kun hän pääsi tuulettamaan Hollannin mestaruuden kunniaksi.
Maxhunin Heroes Den Bosch oli finaalisarjassa ZZ Leideniä vastaan jo 1-2-tappiolla, mutta nousi mestaruuteen otteluvoiton 3-2. Sunnuntaina pelattu viides ja ratkaiseva finaali päättyi Heroesin 81-74 (45-42).
Ottelussa 12 pistettä heittänyt Maxhuni oli jälleen isossa roolissa ottelun loppuhetkillä heittäen viimeisen reilun pariminuuttisen aikana kuusi pistettä. Maxhuni keräsi myös kolme levypalloa ja kolme syöttöä. Heroes palasi mestaruuskantaan seitsemän vuoden tauon jälkeen.
Espanjassaa Sasu Salinin Teneriffa tasoitti otteluvoitot Joventut Badalonaa vastaan 103-76 (54-34). Salinin sihti oli kohdillaan hänen pussittaessa 16 pistettä ja tilastot karttuivat myös kolmella levypallolla, kahdella syötöllä ja riistolla. Emir Sulejmanovicille kirjattiin yksi levypallo.
Elias Valtosen kausi sen sijaan tuli päätökseen, kun Manresa hävisi toistamiseen Real Madridille. Tällä kertaa Euroliigan hopeajoukkueen voittolukemat olivat 83-74 (41-39). Valtoselle merkittiin kaksi pistettä ja syöttö.
Itävallan liigan finaaleissa Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden kavensi finaalisarjan Wieniä vastaan voittaen kolmannen ottelun 107-86 (59-48).
Monacon Mike James koitui Lassi Tuovin ja Strasbourgin turmaksi, kun Monaco voitti joukkueiden toisen puolivälieräkamppailun jatkoajan jälkeen 97-95 (78-78, 44-44). James upotti voittokorin vain 0,4 sekuntia ennen loppua. Ottelupari on nyt tilanteessa 1-1.
Iisalon veljesten valmentama Bonn aloitti Saksan Bundesliigan välierät 68-80 (35-33)-tappiolla Bayern Münchenille.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Awak Kuierin kaulaan hopeinen mitali Turkissa
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesille tappio
- Lauri Markkasen Utah Jazzilla edessä NBA-kauden viimeinen puristus
- NBA:n ”suomalaisseuroilla” hankalaa
- Touko Tainamo läpimurron kynnyksellä: ”Hyviä kokemuksia olla mukana”
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Susijengin pelaajat taas vahvasti esillä Euroopassa
- Utah Jazzin poissaolijoiden lista tutun turhauttavaa luettavaa
- Elina Aarnisalon kausi NCAA:ssa päättyi Sweet 16 -vaiheeseen
- Miikka Muurinen tekee paluun – parketti täynnä NBA-superlupauksia
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Toimittaja: Susijengin tähti lähellä siirtoa Barcelonaan
- Utah Jazzin poissaolijoiden lista tutun turhauttavaa luettavaa