Dettmann innoissaan universiadien kovasta lohkosta: ”Ihanneskenaario”
Kuva: Juha Tamminen
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann iloitsi Suomen lohkoarvasta kesän universiadeihin.
Suomen miesten haastajamaajoukkueen univalkulohko C:ssa ennakkosuosikki on lajin emämaa Yhdysvallat, joka sijoittui toissa vuonna miesten universiadeissa hopealle. Yhdysvaltoja edusti toissa vuoden universiadeissa Purduen yliopistojoukkue tähtipelaajansa Carsen Edwardsin johdolla. Tänä vuonna USA:ta edustaa Clemsonin yliopisto.
Alkulohkon muut joukkueet ovat Ukraina, jonka universiadeissa edustuskelpoisiin pelaajiin kuuluvat muiden muassa NBA-draftatut Sviatoslav Mykhailiuk ja Issuf Sanon, sekä määrätietoista työtä kansainvälisen koripallon huippumaiden joukkoon nousemiseksi tekevä Kiina.
Susijengin päävalmentajaa Henrik Dettmannia kovatasoinen alkulohko miellyttää.
– Hieno lohko! Lajin ylivoimainen suurmaa, nouseva koripallovalta ja isoja kehitysharppauksia tekevä perinteinen itäeurooppalainen koripallomaa, Dettmann arvioi.
– Saamme mahdollisuuden mitata tasoamme kolmea hyvin erilaista pelityyliä vastaan, mikä on ihanneskenaario tällaisissa kansainvälisissä turnauksissa.
Kesän 2017 universiadeissa Taiwanissa Suomen miehet sivusivat seitsemättä sijaa, joka on Suomen kaikkien aikojen paras universiadisijoitus. Suomen paikka universiadien välierässä oli dramaattisessa puolivälierässä Serbiaa vastaan yhden onnistuneen heiton päässä.
Kesän 2019 universiadit pelataan 3.-14. heinäkuuta Italian Napolissa.
Lähde: Basket.fi.
LUE MYÖS:
- Knicks murskasi Lauri Markkasen Jazzin Madison Square Gardenissa
- Lauri Markkanen johdatti Utahin voittoon Brooklynista
- Andre Gustavson sopimukseen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa
- Suomalaisonnistujat esiintyivät edukseen NCAA-parketeilla
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- Susijengille lukuisia Urheilugaala-ehdokkuuksia
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Susijengi lähtee MM-karsintaikkunaan neljäntoista pelaajan voimin
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa