Daniel Jansson mukaan Susijengin valmennusjohtoon

Vuosikymmenen ajan nousujohteista uraa Saksassa tehnyt ja kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu kouvolalaislähtöinen Daniel ”Danny” Jansson, 45, liittyy alkaneena kesänä Susijengin valmennusjohtoon. Tuoreeltaan Saksan Bundesliigan Heidelbergin kanssa päävalmentajasopimuksen tehnyt Jansson aloittaa kesänsä Susijengissä välittömästi.
Maajoukkuetoiminnan saralla Jansson on rautainen konkari, sillä hän on valmentanut Suomen eri maajoukkueita aina nuorimmista ikäluokista miesten Rising Stars -joukkueeseen (ent. haastajamaajoukkue) yli kymmenen vuoden ajan.
Viime kesänä Jansson ammensi kokemusta Kiinan universiadeista, joissa Suomen miehet sijoittuivat historiallisesti viidennelle sijalle.
– Vaikka seurajoukkuekausi onkin ollut pitkä, tiedän yli kymmenen vuoden maajoukkuekokemuksella, että kun pääsee tuttujen kasvojen – aina pelaajista valmentajiin ja staffiin – kanssa kesällä saliin, siinä saa itsekin hurjasti virtaa lisää, Jansson hymyilee Koripalloliiton sivuilla.
– Viime kesän Rising Stars –toiminnassa mukana olleena tiedän varmasti, että intensiteetistä ei homma jää kiinni. Ja koska monella pelaajalla on vankka susihistoria, uskon, että saamme junan liikkeelle välittömästi ja pääsemme hiomaan ja kertaamaan yhteistä tekemistä olympiakarsintoja varten.
Susijengin päävalmentajana toimii edellisten vuosien tavoin Lassi Tuovi. Valmennusjohdon täydentävät Jansson, Hanno Möttölä, Teemu Rannikko, Jussi Hirvonen ja Kim Forsblom.
– Toivottavasti pystyn tuomaan mukanani ryhmään ennen kaikkea yhtenäisyyttä omien vahvuuksieni avulla, Jansson päättää.
Lähde: Basket.fi
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Viljami Vartiaisen Weber State putosi kyydistä NCAA:ssa
- Lauri Markkanen pitkästä aikaa tositoimissa
- Edon Maxhuni Susijengin esityksistä: ”Meillä oli hyviä pelejä ja huonoja hetkiä”
- Awak Kuier ylsi tupla-tuplaan Italiassa
- Lauri Markkasen pelitauko vain jatkuu
- Miro Little ja Viljami Vartiainen latoivat kolmosia NCAA-kentillä
- Elina Aarnisalon UCLA:lle tappio Big Ten -lopputurnauksen kynnyksellä
- NCAA: March Madness lähestyy
- Sasu Salinin Cluj-Napoca Eurocupin puolivälieriin
- Edon Maxhuni iskussa Italiassa