Carl Lindbom uusien haasteiden edessä

Carl Lindbom kuului viime kaudella Korisliigassa pronssia voittaneen Seagullsin avainpelaajiin ja ansaitsi kesällä myös paikan Susijengin EM-miehistössä. EM-kilpailujen jälkeen Lindbomilla alkavat uudet haasteet, kun hän aloittaa kautensa liettualaisen Juventus Utenan riveissä.
Lindbom suuntasi lähes suoraan EM-kilpailujen jälkeen uuden seuransa riveihin, sillä Liettuan kausi alkaa jo tiistaina. Lindbom on saanut positiivisen tunteen uudesta ympäristöstään jo lyhyessä ajassa.
– Muutaman päivän olen ehtinyt olla joukkueen mukana. Olen saanut joukkueesta hyvän kuvan ja mielestäni meillä on hyvä ja kovatasoinen joukkue. Innolla odotan kauden alkua, Lindbom kertoo Koripalloliiton sivuilla.
25-vuotias Lindbom ehti pelata yhdeksänä kautena Korisliigaa ja käväisi myös Saksassa Skyliners Frankfurtissa maistelemassa ammattilaiselämää vuonna 2010. Hän on jo useana vuotena lukeutunut Korisliigan parhaisiin kotimaisiin pelaajiin ja viime kauden jälkeen Lindbom päätti ajan olevan kypsä ulkomaille siirtymiseen.
– Tuntui siltä, että oli oikea aika. Panostin siihen, että saisin ulkomailta sopimuksen. Täältä löytyi sopiva paketti, jossa on mahdollisuus hyvään rooliin ja hyvä liiga, Lindbom valottaa sopimuksensa taustoja.
Koripallo on Liettuassa lähes kuin uskonto ja jo pienet lapset osaavat pallopelin alkeet. Lindbom uskookin ottavan askeleita eteenpäin vaativassa ja asiantuntevassa ympäristössä.
– Liettuassa pelataan tosi organisoitua korista. Se sopii minulle ja uskon pystyväni kehittämään peliäni taktisesti.
Lindbom teki miesten maajoukkuedebyyttinsä jo kaudella 2012 ja on kuulunut siitä lähtien Susijengin rinkiin. Tämän kesän vahvat otteet poikivat lopulta paikan myös Susijengin EM-joukkueeseen. Koripallopiireissä ”meidän Callena” tunnettu Lindbom pelasi itsensä todella koko kansan tietoisuuteen ennakkoluulottomalla arvokisadebyytillä. Tyylipuhdas kolmen pisteen heitto sukkana sisään ja uskomaton put back –donkki eivät jättäneet ketään kylmäksi. Niiden lisäksi Lindbom pelasi kokonaisuudessaan vahvan kesän. Hyvä kaukoheittäjänä tunnettu 206-senttinen laituri upotti kolmen pisteen heittonsa kesän aikana yli 60 prosentin tarkkuudella ja tilastoi myös uudeksi maajoukkueen piste-ennätyksekseen 11 harjoitusottelussa Venäjää vastaan.
– Maajoukkuekesä toi paljon itseluottamusta. Pelasin mielestäni koko kesän hyvin ja käytin saamani minuutit hyvin ja onnistuin. Kesä ruokki ehdottomasti itseluottamustani.
Mikäli Lindbom jatkaa siitä miten hän kesän maaotteluissa esiintyi, on hänellä mahdollisuus lunastaa iso tontti Juventuksen joukkueessa.
– Roolini on nelospelaajana, joka on oma paikkani. Meillä on yksi liettualainen, jonka kanssa taistelemme samasta pelipaikasta. Minulla on kaikki mahdollisuudet aloitusviisikkoon ja isoihin minuutteihin. Siitä taistellaan joka päivä.
Viime kaudella Juventus sijoittui Liettuan liigan runkosarjassa viidenneksi ja tie katkesi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Neptunasille. Joukkue pelasi myös Mestarien liigan lohkovaiheessa ja eteni pudotuspeleihin, joissa se koki lopulta tappion AEK:lle. Tällä kaudella Juventus karsii jälleen Mestarien liigaan ja se on kirkkaana myös Lindbomin tähtäimessä.
– En ole vielä kuullut joukkueen tavoitteita tulevalle kaudelle, mutta Mestarien liigan karsinnat ovat tässä heti alkuun ja se on yksi tavoite. Koko joukkue haluaa päästä pelaamaan lohkovaiheeseen.
Juventus aloittaa Mestarien liigan karsinnat kolmannelta karsintakierrokselta. Liettuan liiga käynnistyy seuran osalta tiistaina vieraskentällä Lietkabelisia vastaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Belgia-ottelun liput myyntiin
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”