Belgia, Ukraina ja Portugali Susiladiesin EM-lohkoon
Kuva: Juha Tamminen
Naisten EM-karsintalohkot pääsystä vuoden 2021 EM-kisoihin arvottiin maanantaina päivällä Münchenissa. Susiladies sai karsintalohko G:hen seurakseen suuren ennakkosuosikin Belgian sekä Ukrainan ja Portugalin. Jokaisen lohkon voittaja sekä viisi parasta lohkokakkosta etenee EM-kisoihin.
G-karsintalohkon ehdottoman ennakkosuosikin valtikkaa kantaa vuoden 2017 EM-pronssimitalisti ja vuoden 2018 MM-pronssiotteluun yltänyt Belgia, joka Susiladiesin päävalmentajan Pekka Salmisen mukaan on erinomainen tasonmittari ja haaste Suomen joukkueelle.
– Olemme käyttäneet Belgiaa merkkipuunamme viimeisten vuosien aikana. Belgian maajoukkuejärjestelmä on tuottanut kansainvälisille kentille Emma Meessemanin ja Kyara Linskensin kaltaisia pelaajia ja heidän viime vuosien edesottamuksensa arvokisoissa kertovat kaiken oleellisen heidän kehityksestään, Salminen sanoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
Belgian ja Susiladiesin kanssa EM-kisapaikasta kisaavat tämän vuoden EM-kisoissa 16. sijalle yltänyt Ukraina sekä juniorimaajoukkuetasolla lupaavasti esiintynyt Portugali, joka kisaa historiansa ensimmäisestä EM-kisapaikasta.
– Portugali on Belgian tavoin nouseva koripallomaa, jolla on lukuisia lupaavia nuoria pelaajia valmiina astumaan esiin. Ukraina pelaa perinteisesti fyysistä koripalloa isoilla, vahvoilla pelaajilla. Kuten tällä tasolla tapana on, lohkossa on pelkästään hyviä joukkueita, luonnehtii Salminen EM-karsintalohkoa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa