Asiantuntija: ”Huomenna vastassa äärimmäisen inhottava joukkue”

Kaikkialla koripalloa seuraavassa Suomessa katseet on jo käännetty lauantai-iltaan. Suomi kohtaa Slovenian alkulohkon toisessa kamppailussa ja avausvoitto Ranskasta on nostanut odotukset korkealle. Yle Urheilun asiantuntija Pieti Poikola muistuttaa kuitenkin vastustajan vaarallisuudesta.
– Huomenna on äärimmäisen inhottava joukkue, yksi kisojen kovimmista joukkueista. Jos Suomi pystyy huomenna Slovenian voittamaan, niin sitten ei enää puhuta jatkopaikasta. Sitten puhutaan oikeasti vähän isommista jutuista, jopa Euroopan mestaruudesta.
Poikola analysoi myös Ranska-ottelun tapahtumia ja tähdensi, ettei voitto irronnut pelkästään Lauri Markkasen ja Jamar Wilsonin ansiosta.
– Suomen joukkuepuolustus antoi sen mahdollisuuden, että yksittäisillä sankareilla oli hyökkäyspäässä mahdollisuus ratkaista peli. Vaikka Petteri Koponen ei tilastoissa juhlinut, hän oli kuitenkin Suomen paras plus-miinus-pelaaja, hän oli ottelun jälkeen lukemissa +12, Poikola sanoi.
– Mutta täytyy nostaa hattua Jamar Wilsonille ja Lauri Markkaselle. Siinä vaiheessa, kun matsi oli katkolla, he osoittivat, minkä takia ovat korkean profiilin pelaajia. Huikeita yksilösuorituksia, Poikola kehui.
Lähde: Yle Urheilu
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Reyer Venezian Awak Kuier kuritti entistä seuraansa
- Koripallomaajoukkueille uusi yhteistyökumppani
- Koripallo esillä Urheilugaalan ehdokkuuksissa
- Lotta-Maj Lahtinen: ”Maajoukkueikkunasta jäi ihan sairaan positiiviset tunnelmat”
- Alexander Madsen liekeissä Mestarien liigassa
- NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech voittoputkessa
- Jussi Laaksolle avausvoitto Saksassa
- Miro Littlen Baylor jatkaa voittamattomana
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball jatkaa vahvasti

- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen