Anissa Poundsin ja Elina Koskimiehen kausi päätökseen
Saksan Bundesliigassa Angels Nördlingenin joukkueessa pelanneiden Anissa Poundsin sekä Elina Koskimiehen kausi tuli päätökseen, kun sarjan runkosarja keskeytettiin eikä Angels selvinnyt pudotuspeleihin.
Korona sotki otteluohjelmaa myös Saksassa siinä määrin, etteivät joukkueet ehtineet pelata kaikkia runkosarjan otteluitaan. Bundesliiga ilmoitti päivää ennen tulevia otteluita, että runkosarja pistetään pakettiin seuraavien pelien jälkeen.
Angelsilla oli vielä mahdollisuudet selvittää tiensä pudotuspeleihin myös viimeisellä jääneellä kierroksella. Se vaati voittoa Düsseldorfista ja samalla Anniina Äijäsen Saarlouisin tappiota. Angels hoiti oman leiviskänsä, mutta Saarlouis voitti myös oman ottelunsa, joten Angelsin kohtaloksi tuli jäädä yhdeksänneksi.
-Saimme tietää kauden mahdollisesta päättymisestä päivää ennen viimeistä peliä. Jos voitamme omamme ja Saarlouis häviää, niin kausi jatkuu. Se oli tosi yllättävä uutinen. Meillä olisi ollut vielä kaksi peliä jäljellä. Se tuli niin yllättäen, ettei siihen osannut valmistautua. Halusimme voittaa viimeisen pelin, että kausi päättyisi hyvillä mielin ja onneksi voitimme, Pounds kerto Koripalloliiton sivuilla.
Koskimies myöntää niin ikään olleensa yllättynyt päätöksestä.
-Se oli iso shokki. Lauantaina valmentaja sanoi ennen treenejä, että sunnuntaina on todennäköisesti viimeinen peli. Se oli harmittavaa. Ymmärtäisin, jos se olisi kerrottu muutama viikkoa aikaisemmin, jolloin koronan takia siirrettyjä otteluita olisi voinut sijoitella muille päiville, Koskimies harmittelee.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot