Amerikkalaismedia hehkuttaa jälleen Markkasta: ”Seuraava eurooppalainen NBA-supertähti”

Huomio Lauri Markkasen ympärillä yltyy mitä lähemmäs USA:n yliopistokoripalloilun ”March Madness” lähestyy. Viimeisimpänä Markkasen kelkkaan on hypännyt CBS, joka nostaa Arizonan yhdeksi mestarisuosikiksi pitkältä Markkasen ansiosta.
CBS:n Matt Norlander nostaa Markkasen mahdolliseksi seuraavaksi eurooppalaiseksi suurpelaajaksi NBA:ssa.
– Hän saattaa olla se, joka nostaa Arizonan valmentaja Sean Millerin ensimmäistä kertaa Final Fouriin ja hän saattaa olla seuraava eurooppalaissyntyinen NBA-supertähti. Niiden lisäksi tärkeimpänä, hän saattaa muuttaa koripallon suosion kotimaassaan ikuisiksi ajoiksi. Koska todella mahtavia parkettipelaajia ei tule pohjoisesta. Kunnes nyt, Norlander suitsuttaa.
Markkasen heitto- ja hyökkäystaitoja on kehuttu, mutta samalla huomio on kiinnittynyt myös hänen puolustustyöskentelyyn, jota pidetään hänen heikkoutenaan. Millerin mukaan hyvin heittäviä eurooppalaisia isoja pidetään USA:ssa usein pehmeinä pelaajina, mutta hän kumoaa väitteen Markkasen kohdalta.
– Lauri on kauimpana pehmeästä, Miller kertoo.
Miller kehuu myös Markkasen halua kehittyä aina vain paremmaksi.
– Hän on uskomattoman määrätietoinen. Hän tietää miksi hän on täällä. Hän haluaa tulla NBA-pelaajaksi. Hän tekee töitä joka päivä ja rakastaa peliä. Sinun ei tarvitse pakottaa häntä mihinkään, Miller suitsuttaa.
Artikkeli on kokonaisuudessaan luettavissa CBS:n sivuilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle EM-hopeaa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt upeasti EM-finaaliin
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt upeasti EM-finaaliin