18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päättyivät tappioon
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa.
Suomi hävisi päätöspelinsä Bulgarialle. Suomi hävisi ottelun koriluvuin 91-74 (44-32) ja sijoittui tappion vuoksi kymmenenneksi.
– Emme löytäneet viimeiseen peliin oikeata energiatasoa joukkuetasolla. Vastustajalla oli muutama kova yksilö, jotka tekivät koreja tarvittaessa. Sillä he pääsivät karkuun ja voittivat pelin, Suomen päävalmentaja Tuomas Oja kommentoi Basket.fillä.
Bulgariaa vastaan Suomen korkeimmista pisteistä vastasivat Sara Bejedi (22/3/6 syöttöä), Kia Vaalavirta (11/3/3/3 riistoa) ja Elina Arike (11/10).
– Ehkä tänä vuonna tietyllä tavalla isoin oppi oli se, että kuinka tärkeitä jokainen pallonhallinta on, kun alkulohko on tiukkoja. Yhtään pallonhallintaa ei voi ottaa löysästi, kun niillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.
– Kaiken kaikkiaan koko kesän kaliberilla pelasimme hyviä joukkueita vastaan voittaen 15 ottelua ja häviten neljä. Turnausmenestys ei ollut sitä mitä haettiin, joten siinä mielessä se on pettymys. 15/4-saldo näyttää kuitenkin sen, että meillä on mahdollisuus voittaa kenet tahansa Euroopassa. Nyt pitää vain löytää se tasaisuus pallonhallinnoissa ja peleistä toiseen, jotta turnaustasolla tulee myös menestystä ja pystymme nousemaan.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot