Yle muistuttaa: EM-finaaleissa Suomesta tuttu pelaaja

Slovenia ja Serbia kohtaavat sunnuntaina koripallon EM-finaalissa. Yle muistuttaa verkkosivuillaan, että Serbian riveissä pelaa suomalaiselle korisväelle tuttu Ognjen Kuzmic.
Nykyään 27-vuotias Kuzmic edustaa espanjalaista suurseura Real Madridia, mutta hän saapui aikanaan kesällä 2008 pelaamaan Suomeen. Hän pelasi ensimmäisellä kaudellaan Uudenkaupungin Korihaissa Korisliigaa ja A-poikien valtakunnallista ykkösdivisioonaa.
Kuzmic pelasi puolentoista kauden aikana 19 liigaottelua Korihaiden riveissä tehden 1,6 pistettä per ottelu viiden minuutin peliajalla. Tammikuussa 2010 Kuzmic lähtikin omasta toiveestaan vuokralle ykkösdivarin Korikobriin, jotta saisi enemmän vastuuta. Lapualla syntyi 18 minuutin keskiarvolla 7,4 pistettä ottelua kohden. Sen lisäksi Kuzmic kauhoi 5,9 levypalloa.
Suomen vuosien jälkeen Kuzmicin tie vei Espanjan kentille, jonka jälkeen syyskuussa 2013 NBA-seura Golden State Warriors teki sopimuksen serbijätin kanssa.
Hän pelasi kahdella kaudella yhteensä 37 NBA-ottelussa pienin minuutein, mutta pääsi keväällä 2015 juhlimaan muiden joukossa NBA-mestaruutta.
Seuraavalle kaudelle Kuzmic palasi Eurooppaan ja hän on edustanut paluunsa jälkeen kreikkalaista Panathinaikosia, Belgradin Punaista Tähteä ja nyt siis tulevalla kaudella Real Madridia.
Lähde: Yle Urheilu
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin