Veera Pirttinen joukkueensa kantavia voimia Islannissa

Veera Pirttinen, 22, pelasi menneen kauden Islannissa Snæfell joukkueessa lukeutuen joukkueen kantaviin voimiin.
Islannin liigassa on mukana kahdeksan joukkuetta ja ennen kauden päätöstä Snæfell oli sarjassa kuudentena. Erot sarjataulukossa olivat kuitenkin selvät, sillä Snæfellillä oli viidentenä olevaan Haukariin matkaa kuusi voittoa ja toisaalta seitsemäntenä oleva Breidablik oli neljän voiton päässä. Pirttisen mukaan joukkueella oli ainekset parempaan, mutta kauden aikana sattui vastoinkäymisiä.
– Mielestäni vähän alisuoritimme. Meillä oli hyviäkin pelejä kauden aikana. Löysimme hyvin yhteisen sävelen ja olisin uskonut pystyvämme parempaan. Meillä oli pieniä muutoksia joukkueessa kauden aikana ja vaihdoimme amerikkalaisen pelinrakentaja ja jouduimme pelaamaan vähän aikaa ilman, ja se jätti aika ison loven. Joillakin pelaajilla oli myös koripalloa isompia huolia ja se vaikutti osaltaan myös henkeen ja ilmapiiriin, Pirttinen kertaa kautta Koripalloliiton sivuilla.
Pirttinen pelasi viime kaudella Saksan Bundesliigassa ja otti tällä kaudella uuden haasteen vastaan siirtyessään Islantiin. Hän otti heti ison roolin joukkueessa urakoidessaan peleissä keskimäärin 33 minuuttia ja ollen joukkueensa tehokkaimpia pelaajia 12,3 pisteen, 4,3 levypallon 2,9 syötön keskiarvoilla.
– Islanti oli hyvä kokemus. Minulla oli iso ja johtava rooli ja se olikin tavoitteena. Itseluottamus kasvoi ja sain valmentajalta paljon luottoa. Tämä toi taas uutta puhtia tulevaisuuteen.
Vastuun myötä myös peli otti harppauksia eteenpäin.
– Vuosi vuodelta kehitystä tulee lisää. Nyt uskallan ottaa omia heittoja entistä enemmän.
Omalta kohdaltaan Pirttinen vielä miettii jatkokuvioitaan rauhassa ja odottaa tilanteen selkiytymistä.
– Vaikea vielä sanoa mitään ja nyt huilaillaan vähän aikaa, Suomeen palannut Pirttinen kertoo.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Belgia-ottelun liput myyntiin
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”