Susiladiesin Veera Pirttistä odottaa iso rooli Islannissa – ”On hyvä, että vaaditaan”

Veera Pirttinen, 22, pelasi vahvan viime kauden Saksan Bundesliigassa ChemCats Chemnitzissä ja siirtyi täksi kaudeksi Islantiin Snäfellin joukkueeseen. Pirttistä odottaa Islannissa iso rooli.
Pirttinen löi itsensä viime kaudella välittömästi läpi Bundesliigassa ahkeroiden peleissä noin keskimäärin noin 25 minuuttia ja 7,5 pisteen ja 2,3 keskiarvoilla. Täksi kaudeksi hän päätti siirtyä Islantiin.
– Minulle on tärkeintä hyvä ympäristö ja peli. Täältä tuli hyvä tarjous, joten siirryin tänne, Pirttinen valaisee.
Pirttinen seuraa tietyllä tapaa Vilma Kesäsen jalanjälkiä, sillä Kesänen pelasi viime kaudella Islannissa KR:n riveissä. Pirttinen konsultoikin Kesästä ennen sopimuksen allekirjoittamista.
– Juttelimme Vilman kanssa aika paljon, kun minulle tuli tämä tarjous. Sain häneltä hyvää sisäpiirin tietoa, mitä ei ehkä muualta olisi saanut.
Viime kaudella viidenneksi ja niukasti pudotuspelien ulkopuolelle jääneen Snäfellin tavoitteena on paikka neljän joukossa ja pudotuspeleissä. Henkilökohtaisesti Pirttinen lähtee jatkamaan hyvin menneen debyyttikauden osoittamalla tiellä. Vastuuta on tiedossa, ja hän on myös sekä valmis että halukas sitä ottamaan.
– Meillä on kolme ulkomaalaista pelaajaa ja lähtökohtaisesti meihin ladataan enemmän vastuuta. Viime kaudella Saksassa ulkomaalaisia oli sen verran paljon, ettei aina välttämättä löytynyt sitä roolia eikä tiennyt mitä odotettiin. Nyt paineet kasautuvat enemmän meille kolmelle, mutta se on vain hyvä asia. On hyvä, että vaaditaan ja samalla kaikki on vähän selkeämpää.
Snäfellin kausi käynnistyy keskiviikkona 2.10. Breidablikia vastaan.
Lähde: Basket.fi.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Ilari Seppälälle jatkoa Saint-Chamondissa
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä
- Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden mestaruuteen Itävallassa
- Topias Palmi sai tilaisuuden ja peliaikaa
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden mestaruuteen Itävallassa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä
- Ilari Seppälälle jatkoa Saint-Chamondissa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä