Susiladiesin Annika Holopainen siirtyy Puolan pääsarjaan
Kuva: Juha Tamminen
Naisten koripallomaajoukkueen eli Susiladiesin avainpelaajiin kuuluva Annika Holopainen, 24, siirtyy tulevaksi kaudeksi Puolan pääsarjaan nousseeseen Politechnika Gdańskiin.
Ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan 2017/18 186-senttinen Holopainen eteni Saksan Bundesliigan finaaleihin asti TSV 1880 Wasserburgin riveissä ja EuroCupissa joukkueen matka päättyi puolivälieräkarsinnoissa. Ilman menetystä kausi ei kuitenkaan jäänyt, kun Wasserburg voitti Saksan cupin.
Bundesliigassa Holopainen teki keskimäärin 6,2 pistettä ja haki 2,3 levypalloa ottelua kohden, mutta EuroCupissa tahti oli vielä parempaa 7,8 pisteen ja 3,9 levypallon ottelukohtaisilla keskiarvoilla.
– Ensimmäisen ammattilaiskauden jälkeen kaipasin uusia haasteita uudessa ympäristössä. Puola on yksi kovimmista liigoista Euroopassa tällä hetkellä, ja sinne on signannut monta WNBA-tason pelaajaa täksi kaudeksi. Tämä on hieno mahdollisuus saada jalka oven väliin ja päästä haastamaan huipputason pelaajia kovassa liigassa, Holopainen kertoo.
Politechnika Gdańsk voitti keväällä Puolan 1Ligan A-lohkon ja nousi Puolan pääsarjaan Basket Liga Kobietiin.
– Gdańsk pelaa Puolan pääsarjassa ensimmäistä kautta, joten meillä tulee olemaan erittäin nuori, mutta lahjakas joukkue. Lähdemme kauteen haastajan roolissa mutta tavoitteenamme on ehdottomasti pysyä pääsarjatasolla ja päästä playoffseihin.
– Henkilökohtaisella tasolla tämä kausi tulee olemaan uudenlainen kokemus, sillä luvassa on iso rooli ja tulen olemaan yksi kokeneimmista pelaajista joukkueessa. Tavoite on auttaa Gdańskia menestymään mahdollisimman hyvin, kehittyä pelaajana sekä todistaa pystyväni pelaamaan Puolan tasoisessa liigassa.
Karhun Pojat -kasvatti Holopainen aloittaa toisen ammattilaiskautensa Euroopassa, jonne hän siirtyi Yhdysvaltojen yliopistosarjasta NCAA:sta. Yliopistouransa Holopainen aloitti Portlandissa, josta hän siirtyi yhden kauden jälkeen Old Dominioniin.
Red shirt -vuoden jälkeen Holopainen edusti Old Dominionia kolmen kauden ajan, puhjeten kukkaan päätöskautensa viimeisen 14 ottelun aikana tehtaillen keskimäärin 11,1 pistettä ja 5,6 levypalloa.
– Annika on monipuolinen, isokokoinen, hyvän kaukoheiton omaava ja hyvä joukkuepelaaja. Suomalainen siis, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.
Susiladiesin eli Suomen naisten koripallomaajoukkueen paidan Holopainen on pukenut ylleen 30 kertaa 3,4 pisteen keskiarvolla.
– Hän on yksi avainpelaajistamme maajoukkueessa, ennen kaikkea sen kehityksessä ja tulevaisuudessa. Olenkin seurannut tarkkaan hänen edesottamuksiaan muutaman vuoden ajan, Salminen jatkaa.
– NCAA-uran ensimmäinen ammattilaisvuosi Saksassa oli varmasti tietyllä tavalla rankka, mutta opettavainen. Uskon, että Puolan sarja on erinomainen valinta seuraavan askeleen ottamiseen. Onnea Annikalle!
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Tuukka Kotti jatkaa upeaa uraansa
- Susijengin kisajoukkue valittu
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Anissa Poundsin heittokäsi kuumana
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Susijengi tositoimissa! Näin näet Belgia-Suomi-ottelun ilmaiseksi
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Kommentti: Tästä miehestä kuullaan vielä paljon
- Korisliigan sarjaohjelma vahvistettu