Susijengin päävalmentaja näkee Lauri Markkasen tulevaisuuden NBA:ssa – ”Potentiaalia All-Star -pelaajaksi”

Sudenpentujen otteet alle 20-vuotiaiden EM-kotikisoissa jatkuvat tänään sijoitusottelulla Sloveniaa vastaan. Suomen kiistaton ykköstähti turnauksessa on ollut 19-vuotias Lauri Markkanen. Lahjakas laituri on pelannut kisoissa 25 pisteen keskiarvolla.¨
Miesten maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann näkee Markkasen kuuluvan vieläkin suuremmille areenoille.
– Olemme koittaneet saada hänet kehittämään niitä osa-alueita, joita tarvitsee parantaa. Annoimme Markkaselle kuuden kuukauden tavoitteen, jonka aikana keskitymme kehittämään hänen pelaamistaan. Kun aika siirtyä seuraavalle tasolle tulee, hänen täytyy ottaa se askel, Dettmann kertoi FIBA:n verkkosivuilla.
Markkanen siirtyy ensi kaudeksi Arizonan yliopistoon pelaamaan yliopistokoripalloa. Dettmannin mielestä paukut riittävät jopa NBA:han.
– Yliopistokoripallo on erilaista. Pelinnopeus, pelitapa ja kokemus antavat hänelle laajemman kuvan seuraavalle tasolle siirtymisestä. Seuraava taso on tietysti NBA. Sinne on päästävä, jos haluat olla jotain. Laurilla on mielestäni potentiaalia onnistua, jopa All-Star -pelaajana, Susijengin valmentaja kehui.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa