Susijengin kapteeni Shawn Huff lähtee kauteen Saksassa nuoren joukkueen kokeneena johtajana

Suomen koripallomaajoukkueen kapteeni Shawn Huff, 33, siirtyi tammikuussa frankfurtilaisen Skylinersin riveihin ja nyt hänellä alkaa ensimmäinen täysi kausi joukkueen mukana. Skyliners lähtee joukkueeseen varsin nuorella joukkueella ja Huff kuuluu sekä kentällä että sen ulkopuolella joukkueen johtajiin.
Pitkän ja raskaan maajoukkuekesän jälkeen Huff ehti hengähtää hieman ennen kuin Gordon Herbert kutsui luottosoturinsa takaisin palvelukseen.
– Valmentaja ymmärsi, että oli pitkä kausi takana ja varsinkin henkisesti raskas kesä, kun oli kotikisat. Sain sen takia viikon huilia ennen kuin liityin muun joukkueen mukaan.
Huff aloitti viime kauden Ranskassa Le Portelin joukkueessa, mutta Ranskassa alusta lähtien asiat alkoivat mennä vikasuuntaan. Kentän ulkopuolella sovitut asiat eivät pitäneet ja kentällä Huff joutui itselleen oudompaan rooliin. Paluu tutuille kulmille tuntuukin erityisen hyvältä tällä kertaa.
– Aina helpottaa palata tuttuun paikkaan. Ulkomailla on usein aina kaikkea ylimääräistä asumisesta ja reittien opettelusta lähtien. Se helpottaa, kun on tuttu ympäristö ja tuntee tavat ja paikan.
Kentän ulkopuolella asiat ovat järjestyneet saksalaisella jämptiydellä, mutta myös kentällä Huff pääsee käyttämään paremmin parhaita avujaan.
– Saan pelata itselleni mieluisassa roolissa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä ja helpottaa pelata tutussa roolissa.
33-vuotiaana Huff on joukkueensa vanhin pelaaja. Hänen lisäkseen vain Quantez Robertson on yli 30-vuotias. Suurin osa joukkueesta on nuoria parikymppisiä poikia ja joukkueen keski-ikä onkin 23 vuotta.
– Joukkueeseen on nostettu aika paljon nuoria mukaan. Viime kaudella aloitettiin nuorennusleikkaus ja nyt on tulossa se seuraava aalto. He pelasivat suurimman osan kaudesta ProB:ssä, mutta ovat nyt enemmän meidän mukanamme, Huff avaa joukkueen tilannetta.
Vaikka nuoret joukkuekaverit haastavat vanhempia, ei Huff ole luovuttamassa asemaansa helpolla. Samalla hän on kuitenkin valmis auttamaan nuorempia pelaajia heidän ammattilaisuriensa ensimetreillä.
– Tämä on kilpaurheilua eikä sitä pelipaikkaa kenellekään anneta, vaan se pitää ansaita. Roolini kokeneempana pelaajana on näyttää esimerkkiä sekä kentällä että sen ulkopuolella ja toimia esimerkkinä hyvästä ammattilaisesta.
Viime kaudella Skyliners jäi heikosti menneen alkukauden takia ulos pudotuspeleistä. Huff uskoo, että tällä kaudella nuoruuden into saattaa viedä joukkueen pitkällekin.
– Tärkeintä on aina, että pysymme terveenä ja siten joukkueessa pysyy jatkuvuus. Meillä on mielenkiintoinen ja lahjakas ryhmä, jolla on paljon mahdollisuuksia. Pudotuspelit ovat ainakin tavoitteena. Nuorten kanssa ei koskaan tiedä mitä saa ja on mielenkiintoista seurata heidän kehitystään.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Susiladiesin karsintapäivät tiedossa
- Awak Kuier huippuvireessä WNBA:ssa
- Susiladies kovaan EM-karsintalohkoon
- Lotta-Maj Lahtinen siirtyy AE Sedis Bàsquetiin
- Awak Kuierin Dallas Wings vei ensimmäisen pudotuspeliottelun
- Susijengi kipusi komealle sijalle
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Kisakallioon
- Koripallo vahvasti esillä valtion liikuntaneuvostossa
- Susijengin Game Worn -pelipaidat huutokaupataan hyvään tarkoitukseen
- Roope Ahosen upea ura päätökseen
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Kisakallioon
- Awak Kuier huippuvireessä WNBA:ssa
- Awak Kuierin Dallas Wings vei ensimmäisen pudotuspeliottelun
- Lotta-Maj Lahtinen siirtyy AE Sedis Bàsquetiin
- Susijengi kipusi komealle sijalle
- Susijengin Game Worn -pelipaidat huutokaupataan hyvään tarkoitukseen
- Susiladies kovaan EM-karsintalohkoon