Susijengin kapteeni maajoukkueen tulevaisuudesta: ”Haluamme olla koko Suomen joukkue”

Saksalaista Frankfurt Skylinersia edustava Susijengin kapteeni Shawn Huff on tyytyväinen seurajoukkueensa kuluvaan kauteen. Kuudentena sarjassa oleva Skyliners on voittanut 20 ottelua ja hävinnyt 12.
– On ollut hyvä tuntuma. Lähdettiin aika nuorella joukkueella ja tavoitteena kasvattaa nuoria saksalaisia. Ollaan kuitenkin pelattu hyvin joukkueena ja varmasti tähän mennessä ylitetty useimpien odotukset. Viime aikoina on ollut vähän vaikeuksia loukkaantumisten kanssa, mutta sitä kautta on uudet pelaajat löytäneet mahdollisuuden pelata ja saada kokemusta, Huff sanoi SuomiKoris.comille.
Maajoukkueesta puhuttaessa Huff muistelee lämmöllä syksyn EM-kisoja. Kapteeni on ollut mukana maajoukkueen vaikeimmista ajoista asti, joten täydelle kotiyleisölle pelaaminen oli unelmien täyttymys.
– EM-kisalohko kotona ylitti kaikki odotukset. Uskoimme, että tunnelma ja fanit tulisivat olemaan loistavia, mutta silti kaikki oli enemmän kuin uskalsi odottaa. Varsinkin minulle, joka on elänyt ja pelannut B-divisioonan karsintojen aikaa, olivat nämä kotipelit jotain mitä ei osannut ikinä edes kuvitella.
Susijengi on ollut noin viisi vuotta maan yksi kiinnostavimpia palloilujoukkueita. Huffilla on myös selvä näkemys sen tulevaisuudesta.
– Uskon, että haluamme olla koko Suomen joukkue, eikä pelkästään korisfanien. Tietenkin tähän liittyy myös arvokisamenestys. Jos kymmenen vuotta sitten unelmana oli kisapaikka, niin nyt sen pitää olla vähintään arvokisamitali. Ainoa tapa ajatella, jos haluaa kehittyä ja olla parempi, on asettaa tavoitteet korkeammalle.
Susijengi on aloittanut karsinnat tuleviin MM-kisoihin. Kahden ottelun jälkeen tuloksena on voitto ja tappio.
– Haettiin tärkeä voitto Bulgariasta. Kotona ei vaan riittänyt energia hoitaa loppuun Tsekkiä vastaan. Siinä pelissä viimeistään huomasi monen runkopelaajan puuttumisen, Huff arvioi.
Suomi kohtaa kolmannessa karsintaottelussaan helmikuun 22. päivä vieraskentällä Islannin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin