Susijengin Elias Valtosella uudet haasteet
Kuva: Getty Images
Daniel Jansson nimettiin talvella Saksan ProA:ssa pelaavan Tübingen Tigersin päävalmentajaksi ja hän hankki riveihinsä muun muassa USA:n yliopistosta Eurooppaan palanneen Elias Valtosen sekä apuvalmentajakseen Hussain Dassoukin.
Valtonen pelasi kaksi edellisvuotta USA:ssa Arizona Staten yliopistossa. Nyt hän käynnistää ammattilaisuransa Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta tehdessään kesällä sopimuksen Tigersin kanssa.
– Päällimmäisenä syynä oli se, että pääsisi aloittamaan ammattilaisuransa pari vuotta aikaisemmin ja päästä pelaamaan taas eurooppalaista korista. Viihdyin USA:ssa kuitenkin tosi hyvin ja tykkäsin olla siellä, mutta pelilliset asiat eivät kohdanneet, Valtonen kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Valtonen myöntää, että päävalmentajaksi nimetyllä Janssonilla oli suuri rooli sopimuksen teossa.
– Danny oli iso osa sitä valintaa. Opin tuntemaan hänet, kun hän oli junnumaajoukkueissa valmentajana. Hän on ollut Saksassa pitkään ja tuntee saksalaisen koriksen ja minä tunnen hänet valmentajana. Hän haluaa viedä pelaajia eteenpäin ja auttaa nuoria pelaaja. Ajatuksemme kohtasivat hyvin, Valtonen kertoo seuravalintansa taustoista.
Susijengin tulevaisuuden lupauksiin kuuluva Valtonen on ollut tyytyväinen Janssonin valmennukseen.
– ”Danny” on intohimoinen valmentaja, joka toivoo joukkueen parasta ja hän on samalla myös vaativa. Hänestä on tullut hyvä kuva ja hän on ollut jo päävalmentajana Ulmin akatemiassa. Hän on hyvä ja pelaajalähtöinen valmentaja.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Antto Nikkarinen syötteli KTP:n kohti pudotuspelipaikkaa